Hurjat pari viikkoa takana. Niin kamalia päiviä takana, toivotavasti parempia edessä. Viikon verran iski sellanen epätoivo ja ahdistus, että olin varma että nyt se on tässä. Mitään muuta ei näkynyt kuin mustaa ja harmaata, paskat asiat täytti mun elämän. En löytänyt keinoja auttaa itteeni.
Nyt on taas kiskastu pää pois perseestä ja yritys on melkeen 100. Tää kevät tulee olemaan rankka, tosi rankka. Odotan jo kesää ja sitä vapautta mikä mun pään sisällä koittaa kun oon valmis restonomi. Sillon pystyn kääntää viimesimmät sivut pois tästä ahdistuksesta. Mun on pakko pystyy tähän tai en tiedä mitä mun pääkopalle käy. Jostain tarttis hintsun verran lisää energiaa ja tarmoa jotta tää homma pyöris niinkun sen kuuluis pyöriä.
Parasta kuitenkin on se, että eteenpäin on menty. Uutta asuntoa etsin, koulua tulee tehtyä lähes päivittäin ja vielä kun sais työtunteja lisättyä vähäsen niin elämä helpottais aika ronskisti. Taas porskutetaan eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti