Valehtelun vietti

VITUN VALEHTELU! Mä pelkään itteeni. Pelkään sanoja jotka vaan lentää ulos suusta. Ennen kun ees ehtii tajuta mitä on sanonu niin se on jo ulos suusta. SAATANA. Miks on niin vaikeeta olla suora. Mä kärsin tässä eniten. Valkoiset valheet ja isommat rupikonnat pääsee ulos suusta vähän liian helposti. Mä en tiiä millä keinoin saan tän loppumaan. Tää on asia mikä ajaa mut hautaan jos joku, mä en osaa pyytää apua, en osaa kertoo mun tunteista, en osaa kertoo rehellisesti mun päivästä tai taloudesta. Valehtelua, valehtelua, valehtelua. Sillä pääsee pitkälle mutta ei ikinä loppuun asti. Paljon pystyy saavuttamaan kertomalla tarinoita, mutta jos tarinoilla ei oo pohjaa niin ei kyllä loppupeleissä mullakaan ihmisenä. Mun uskottavuus ja järkevyys kärsii, kaikkein eniten mun pääkoppa.

Tää on ongelma, jota ei ratkasta päivässä, viikossa tai vuodessa, koska se on ollu mun seurana koko mun elämän. It's just fucked up. Mä en haluu olla valepukki. Rento ja reilu muija, sellanen mä haluun olla. Miten voin olla niin twisted? Kuuntelin tossa yks päivä radiota ja siellä puhuttiin kuinka jengi on huijannut ihmisiä naimisiin asti jollain valeraskauksilla? wait, what? Eikö moraalilla oo enää rajoja? Ihan oikeesti ihmiset, lopettakaa tollanen. Munkin pitää lopettaa. oli se sitten kellonaika, tulot tai päivän kulku, mutta oon kyllästyny tähän höpönpöpön syöttämiseen.

Truth what a powerful word and some times it soooo hard to say out loud. Valehteleminen saa mut hysteeriseksi oman pään sisällä. Kun tajuun valehdelleeni se alkaa sattua rintaan. Kyyneleet valuu silmistä. Huh huh miten vaikea tunne, mutta samalla tiedän että ei kukaan meistä oo aina rehellinen. Valkoset valheet kuuluu elämään, jotta meillä kaikilla olis helpompaa. Mä en vaan haluu enää valehdella. Totuudenmukanen MINÄ! Totuudenmukaset PUHEET! Here I come. Yksi vale vähemmän päivässä, ja huomenna on jo helpompaa. Jostain se on alotettava.

Hämärän peitossa

Ei se oo helppoo! Elämä nimittäin. Oon kirjottanut nyt paljon siitä kuinka oon löytänyt niitä hyvii juttuja elämään. Oon antanu paljon energiaa ja ajatusta oman elämän parantamiselle, mutta huh huh miten vaikeeta on välillä olla. Illat ja yöt voi olla hirveetä tuskaa, itkuisia ja tyynyyn huutamista. Kun kiljut ja huudat, kyyneleet valuu silmistä ja uskomaton pahaolo valtaa kropan on vaikee löytää niitä positiivisia juttuja. Demoni riehuu sisällä, sellanen olo on kun ahdistus valtaa. Puolihuomaamattomasti oon tässä olotilassa raapinut ihon rikki kerran jos toisenkin, joista jää arvet tähän vartaloon. Mikään kipu ei tunnu niin pahalta kun kipu sisällä. Viha ihmisiä ja itseään kohtaan voi ottaa vallan mielestä, kropasta ja koko ihmisen energiasta. HULLUTUNNE! Tiedän yhden 11-vuotiaan tytön joka viiltelee itseään, en käsitä miten näin pienellä ihmisellä voi olla niin paljon pahaa sisällä. Pelottaa ajatella mihin tyttö päätyy jos ei löydy keinoja auttaa ja pian. Tyttö on vielä tietyllä tasolla läheinen minulle, ja haluan auttaa... Haluaisin jakaa oman tarinani, mutta tälle tytölle olen lähes esikuva, joten miten suhtautua ja mitä tehdä?

Nää itkun sekaiset, hysteeriset illat on kuitenkin onneksi vähentyneet. Päätin vaan avata ajusta tänne siitä, että ei se tie ylös päin oo suora. Välillä tulee isoja notkahduksia siihen hyvää flowhun mikä on pikkuhiljaa löytynyt. Huonot hetket pelottaa, ajatus on myrkkyä ja yksinolo hirveetä tuskaa. Silloin ei oo hyvä olla yksin, mun pakokeino onkin ollut lähes aina saada lähimmäisiä ympärille. Nyt on ollut iltoja jollon oon päättäny, että nyt selviydyn tästä yksin. Kirjottaminen, musiikki, meditointi, venyttely, suihku, lenkki... Se, että löytää voiman karata pois oman pään sisältä vaatii mulla aika paljon. Voi mennä 10minuuttia tai 3 tuntia siihen että saa oman pään sisältä potkasun aikasek, potkun jonka avulla alkaa tekemään jotain minkä tietää parantavan omaa hyvinvointiaan. Sillon on voittaja fiilis, kun minä itse ja yksin minä pystyn tekemään omalle ololleni jotain. Pystyn hakemaan jotain positiivista hädän hetkellä.

Mistä pahat ajatukset saa juurensa? Onko olemassa yhtä syytä miksi tuntuu niin pahalta? Vaikeita kysymyksiä johon en ole löytänyt vastauksia. Sanon itsemurhaa tällä hetkellä avunhuudoksi, huudan apua mun omalta päältä. Huudan apua itseltäni. En mä voi jatkaa mun loppuelämää näin! MINÄ, MINÄ ja MINÄ voidaan vaan ja ainoastaan auttaa mua itteeni. Tottakai siihen tarvitaan sosiaalinen verkosto ja sisältö elämään antamaan tukea, mutta loppupeleissä kukaan muu ei voi ottaa koppia musta kun MINÄ, MINÄ ja MINÄ! Toitotan tätä ittelleni päivittäin. ON TERVETTÄ OLLA ITSEKÄS, ON TERVETTÄ RAKASTAA ITTEENSÄ, ON TERVETTÄ ANTAA ITTELLENSÄ MAHOLLISUUS ja ON TERVETTÄ NAUTTIA ITTENSÄ SEURASTA!