Koin että en ole yhtä nätti tai hauska ihminen kuin kaikki ystäväni. En ymmärtänyt miksi ne viettivät aikaa tälläsen ihmisen kanssa. Kun tuli hetkiä että niille tuli menoa tai halusivat hengata jonkun muun ystävän kanssa koin järkyttävän tunteen, olin ulkopuolinen. Olin yksin ja kaikki vihasi mua. Nyt kun jälkikäteen mietin näitä tilanteita, niin siihen oli aina syy miksei kaverit mun kanssa olleet. Se syy ei ollut mussa. Vielä näin 24-vuotiaanakin tunnen näitä oloja; tuntuu, että mut jätetään yksin ja syynä on minä ja mun viat. Kuitenkin alan hahmottamaan näitä tilanteita ja pyrin olemaan järkevä. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Välillä tuntuukin, että olen kuin 5-vuotias ipana joka ei osaa olla yksin, ei halua olla yksin, eikä pysty olla yksin.
Tunteet yksinolosta, häpeästä ja riittämättömyydestä on ajanut monta ystävyyssuhdettani karille. Olen pääni sisällä keksinyt juttuja jotta minusta pidettäisiin enemmän. Olen kokenut niin järjettömiä riittämättömyyden tunteita, että pienet valkoiset valheet muuttuivat ajan myötä isoiksi valheiksi. Valheiksi jotka alkoivat vaikuttamaan lähimmäisteni elämään. Se että valehtelin tunteistani, jätin kertomatta kaiken mikä sisälläni myllersi ja keksin juttuja rahatilanteesta valeraskauteen alkoi tappamaan sisältä. Kukaan ei tiennyt millainen minä todella olen. En päästänyt ketään lähelleni, en kertonut miltä minusta oikeasti tuntuu, yritin miellyttää muita ja keinolla millä hyvänsä pyrin pitämään ihmiset lähelläni koska pelkäsin niiden menettämistä. Miten tälläinen ihminen voi saada aidon ihmissuhteen?
Kun kirjotan tätä ylös itsestäni, nousee mieleeni: HULLU. Monta kertaa olenkin tässä pohtinut että mikä voi ajaa ihmisen näin syvälle. Se valheiden ja puhumattomuuden tukahduttama ihminen päätti luovuttaa ja kuolla. Nyt on tavoitteenani aloittaa puhtaalta pöydältä, tuntuukin että tutustun ihmisiin uudestaan ja jokaista ihmissuhdetta rakennan nollasta.
Miksi nyt yhtäkkiä olen valmis puhumaan kaikesta? Voin sanoa, että helppo se on täällä blogia nimettömänä kirjoittaa... Yksi läheisimmistä ystävistäni sai yhtenä tammikuisena iltana jonkun lukon auki. Ennen tätä kuulin saman tyypin suusta sana: "puhu mulle", varmaan lähemmäs 100 kertaa. Kerroin hänelle valheeni, paljastin itseni, laskin sen vuosien verhon alas ja päätin olla itseni. Moni näistä asioista vielä liittyi häneen, olin mielestäni ollut hirviö häntä kohtaan. 2 minuutin raivon jälkeen, hän otti mut viereen ja sanoi että kaikki tulee järjestymään. Tie tulisi olemaan pitkä ja kivinen, mutta asiat tulee järjestymään. Hän vakuutti tätä mulle. Viikon verran olin piilossa maailmalta, asuin ystäväni luona ja en uskaltanut liikkua. Koko maailma olisi mua vastaan... Pakokauhu valtasi. Kerroin monille asioita joita en ollut ennen kertonut, mutta valheet jatkuivat. En pystynyt muuttamaan kelkkaa.. En saanut kitkettyä tuota vuosien saatossa jo tavaksi muodostunutta asiaa pois itsestäni. Itseinho ja viha lisääntyi, olen hullu ja hirviö.
Miellyttäjä, viha, häpeä ja sääli ovat kaikki sanoja jotka ovat joka osana jokapäiväistä elämää kun mietin itseäni. Itsetunto, omat arvot ja elämäntavat ovat nyt isossa remontissa ja joku päivä tulen olemaan sellainen ihminen kuin haluan.
Tässä on erittäin hyvä artikkeli itsetunnosta, sain voimaa sen lukaisusta...
http://www.hyvejohtajuus.fi/12429/hyva-itsetunto-on-lahja/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti