Mikä siinä on kun yksin ei viihdy kauaa? Oon luonteeltani suht menevää sorttia, ja oon huomannu että yhessä paikassa on vaikee olla liian kauaa. Ei yksin, perheen tai kavereiden kanssa oo hyvä olla liian pitkää aikaa. 12 tuntia on aika maksimi, sit on pakko ottaa mun valkonen pikkukärry alle ja ajaa jonnekkin, nähä joku tai vaihtaa maisemaa. Mistä se johtuu? Onks tää normaalia?
Monesti kesken päivän mietin, että NYT! Tänään oon illlan yksin ja sit tuntia myöhemmin huomaan olevani matkalla jonnekkin. Ei oo helppoo. Yksinäisyys ei ees ehi vallata, mutta tarve päästä pois on hirmunen. Mistä näin painostava tunne tulee? Ihminen on kuitenkin laumaeläin, niin sosiaalisia suhteita tarvitaan, mutta näissä määrin se alkaa tuntuu jo pelottavalta. Tänään aion nauttii itteni seurasta, en kenenkään muun. Ruokaa, leffa, kynttilöitä ja kirja vois kuulostaa suht toimivalta combolta. Kokeilen ja annan tälle mahollisuuden.
Näin joulun jälkeen vois toi yksinoleminen onnistuukkin. 3 päivää sitä tuli mentyä jo vähän liikaakin. Mummit, mummut, vanhemmat, tädit, kummilapset, kummitädit, kavereiden kodin tuli joulun alla rundattua läpi ja nyt on raukee olla. Ihana joulu olikin, mutta kaipas jo eilen omaa seuraa. Kaikki lähimmäiset tuli nähtyä kertaheitolla ja kuulumiset vaihdettu ihan kaikkien tyyppien kanssa. Teki hyvää nähä sukua ja frendejä ajan kanssa. :)
Keskustelut, nauru frendin kanssa, uudet kokemukset ja ihan vaan läsnäolo on mun mielestä maailman huikeimpia juttuja. Se energian määrä minkä muista ihmisitä saa on uskomaton. Hyvä keskustelu tai vaan kiva hetki voi piristää monen monta päivää putkeen, joten on siinä perääkin miksi sitä hakeutuu koko ajan toisten seuraan. Tänään on aika olla yksin. Wish me luck!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti