Positiivisuus-Negatiivisuus ja Optimisti-Pessimisti! ON SE KUMMAA KUN JENGII VAAN VITUTTAA! Voivottelu, valittelu ja vittuilu kuuluu varmasti monern suomalaisen elämään päivittäin. Huomasin tänään itessäni tätä piirrettä erityisen paljon... Kipee olen, jalka on rikki ja olin myöhässä... Kahdelle ensimmäiselle en voi yhtään mitään ja kitisemällä se ei ainakaan parane. Myöhässä oleminen on ihan oma typeryyttäni. Miksi sitten pitää avata suu ja sanoa ääneen: "Ei hitto kun on paska olo..." MONESTI VIELÄ! Hohhoijaa. Se on itseasiassa tarttuvatauti, koska en todellakaan oo ainoo ihminen tällä maapallolla jolla on huonoja hetkiä, mutta sen myös kuulee ihmisten suusta. "että on paska päivä..." -parantaako tän kertominen sen kertojan päivää? EI! Parantaako se sen kuuntelijan päivää? EI! Yksi lause voi vaikuttaa negatiivisesti ympärillä oleviin ihmisiin, miks sitten sitä pitää viljellä?
Ongelmista ja huolista ja murheista pitää puhua, mutta jos asia on loppupeleissä mitätön, niin miksi pitää pilata oma päivä voivottelulla. Jos itellä on huono päivä, miten me saataisiin se käännytettyä siihen että pystytään sanoa jostain toisesta ihmisestä positiivista? Hyvä tulee aina hyvän luokse, todennäköisesti jo se millainen ilme sun kamulla on kun kerrot sille, että sillä on kiva paita, niin parantaa jo sun päivää...Jaa hyviä ja positiivisia asioita niin ihan varmasti ne tulee takaisin sulle.
Nyt sitä positiivisuutta perseeseen!! On maailman parasta kuulla positiivista palautetta, on kivaa antaa positiivista palautetta, positiivisuus voi pelastaa päivän. Jonain päivänä mä opin tän positiivisuudentaidon kunnolla ja lupaan lähettää mahollisimman paljon hyvää tähän maailmaan. Hyvää pitää lähettää tähän maailmaan, muuten tää olis aika paska paikka elää, pitää uskoo että ihmisissä on hyvää ja antaa niille mahdollisuus - niinkuin mun yks ystävä, herra optimisti kerran sanoi.
Mun pikkuveikka, joka taitaa olla jo 22-vuotias on kyllä maailman tasapainosin optimisti myös. Yleensä veli on se joka näkee asioissa aina sitä hyvää ja kun mä oon jo hermoromahduksen partaalla tulee velin suusta sanat: "ei tää nyt niin vakavaa oo". Kiitos että joku on päättänyt että saan tollasen veljen. Se on tuntuu olevan niin balanssissa sen elämän suhteen, vaikka ulkoiset kuviot muuttuukin koko ajan. Voin melkein sanoa että veli on mun esikuva. Tollanen rauha, balanssi ja positiivisuus mikä siitä huokuu niin rauhottaa kun se vaan tulee huoneeseen. Monista ihmisistä mä oon sanonu ja etenkin ajatellu pahaa, mutta mun veli on yks niistä tyypeistä josta on vaikee keksii pahaa sanottavaa ihmisenä. Se on aika mahtityyppi. <3
"Life is 10 percent what you make it and 90 percent how you take it." -Irving Berlin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti