No pain no gain

Pikkuhiljaa oon ihmisenä alottanut rakentamaan omaa elämää nollasta. Kuka mä oon? Kuka sieltä peilistä oikeesti kattoo ja toljottaa takasin. Aika rikkinäinen kuva itestä muodostuu. Tuntuu että oon muovautunut sellaseki ihmiseksi mitä muut olettaa musta, enkä oo sellanen mikä mä itse haluan olla. Yhteiskunnan, perheen ja lähimmäisten paineet on tuntunut vuosia jo siltä kuin betoniporsasta repisi takanaan. Annan muiden ihmisten vaikuttaa, enkä osaa sanoa EI. Tuo kaksi kirjainta sisältävä sana on henkilökohtaisesti minulle se kaikkein vaikein. En ole osannut sanoa EI työnteolle, ystäville tai perheelle. Omalla kustannuksella olen tehnyt asioita muiden puolesta ja muita varten. Pitäisi jo kenen vaan herätä kun kahvilla käynti tuntuu raskaalta, ja edelleen siellä istuessani en ole läsnä. Ajatukset harhailee ja on todella vaikea synnyttää yhtenäistä keskustelua... EI NÄIN!

Päätin että on aika saada jotain omaa, jotain mitä teen vain ja ainoastaan itseni takia. Ihan sama mitä muut ajattelee. Kilpaurheilin nuoruudessani 12-vuotta, ja aina urheilu on jollain tasolla ollut elämässäni. UUSI HARRASTUS! Siinä se on, kauan jo nyrkkeilystä kiinnostuneena päätin että nyt jos koskaan on sen aika. Kokeilutunnille mars. Siitä se idea sitten lähti, nyt 5 viikkoa treenattuani kickboxingia, sanon että paras ratkasu pitkiin aikoihin. Sinne kun menee niin koko muu maailma katoaa, hiki lentää ja lihaksiin sattuu. Jokaikinen aivosolu työskentelee vain ja ainoastaan sen eteen että miten kehitän lyönti tai potkutekniikkaani. Suru, itseinho, pelko ja viha on poissa, mä oon täällä vain ja ainoastaan itteni takia. Tunnin jälkeen on edelleen hurjan hyvä olla, voittajafiilis!

Pakko oli hypettää tätä tosi postiivista asiaa elämässäni. Pieniä iloja, niistä se arki lähtee kasaantumaan!