Ensin työ sitten...

elämä. Uskomattomia kiviä tippuu yksi kerrallaan harteilta. Koulun kanssa kun oon yrittäny ottaa itteeni niskasta kiinni, ne se fiilis aina kun painaa lähetä -yksi kerrallaan asioita pois mielestä. Opiskelut on semi loppusuoralla. 50 opintopistettä puuttu. Tavotteena on, että maaliskuun lopun jälkeen en enää ajattele koulua. Elämä voi sen jälkeen alkaa!!

Ihminen kuormittaa omaa päätänsä hirveesti turhilla asioilla, sellasilla asioilla jotka vaan pitäis hoitaa ja sitten ne on hoidettu. Miksi se on välillä niin vaikeeta saada asioita hoidettua? Vapaus joka tulee hoidetuista asioista on uskomaton, itse en oo ikinä saanu elämääni sellaseen järjestykseen, että voisin sanoa että mikään ei paina mieltä. Aina on tekemättömiä koulujuttuja, laskuja maksamatta, soittoja tekemättä, sähköposteja vastaamatta.... Todella todella stressaavaa. Nyt on aika laittaa elämä kuntoon niin pään sisällä kuin ulkoisesti.

Vapaus elää ja nauttia elämästä on jokaisen meidän etuoikeus. Nimenomaan etuoikeus. Suomi on vielä siinä suht hyvä valtio, että täällä jokaisella meistä on mahdollisuus. Mahdollisuus olla jotain ja tehdä elämällä mitä me itse halutaan. Monia dokumentteja ja muita on tullut katsottua vähempiosaisten elämästä, kun monilla ihmisillä ei oo oikeesti mitään. Eikä niillä myöskään oo mahdollisuutta olla yhtään mitään. Kuitenkin se on ihmeellinen asia, että se ei oo mikään onnellisuuden mittari. Länsimainen kulttuuri pyörii niin hirveesti rahan ympärillä, että me ummistetaan silmät niille aikuisten oikeesti tärkeille asioille. Mä oon maailman onnekkain tyttö kun katon mun perhettä, ystäviä, elämäntilannetta... Vaikka onkin rahahuolia, murheita ja pahaolla niin haluun arvostaa enemmän sitä mitä mulla on. Mulla on niin järjettömän paljon hyviä asioita elämässä, pelkästään se on jo syy elää. Mä tein päätöksen, mä en enää haluu murhetia.

Työ tai koulu ei välillä innostais, mutta ketä meitä oikeesti se nappais joka päivä? ei ketään. ne on maailman normaaleimpia tunteita että laiskottaa, tai ärsyttää... Mutta tunteet on tunteita ja niitä me pystytään ohjailemaan. Sen verran fiksuja ihmiset on, ei saa antaa tekemättömien asioiden kasan lamauttaa, reaktion pitäis olla päin vastanen. LETS GET THIS DONE!

Elämälle omistautumista

Työnteko, koulu, harrastukset, perhe, ystävät, matkat, vapaa-aika... Kaikki tämä vaatii  läsnäolemisen. Ajatukset ei saa pitää ihmistä poissa tilanteesta missä on, menestyminen omassa elämässä vaatii täyden panostuksen ja läsnäolon. Ei kukaan nauti lomasta tai ystävistä jos on mielen päällä miljoona negatiivisesti vaikuttavaa asiaa. Meidän pitää osata olla!

Tänään juttelin pitkän tovin pikkuveljeni kanssa, kisa on käynnissä, kumpi tekee ekan miljoonan! Yhteistuumin päätettiin, että se on hyvinkin mahollista kun vaan alkaa touhuumaan. Resurssit löytyy ja potentiaalia kummassakin on. Miljoona on hyvin kauas kantonen ajatus, mutta kun jotain päättää niin se on jo hyvä aloitus pitkällä juoksulla. Tarpeeksi määrätietonen pitää olla omasta tekemisestään, ei voi antaa virran viedä vaan ite pitää päättää mihin se virta kuljettaa. Ja kerron teille salaisuuden, KYLLÄ välillä joutuu uimaan vasta virtaan ihan niskalimassa. Luovuttaminen on helppoa minkä vaan suhteen. Mä päätin, että tää elämä on elämisen arvosta. Nyt oon päättäny, että teen mun elämästä just sellasta kun minä itse haluan. SO FUCK EVERYONE ELSE! Ei se ihan kirjaimellisesti noin mee, mutta läheltä se ainakin liippaa. 

Jokainen minuutti ja jokainen hetki mun elämässä on merkityksellinen. Etenkin se miten mä suhtaudun jokaiseen hetkeen. Kuraa tulee niskaan varmasti meille kaikille joka hemmetin päivä mutta mä en ainakaan lannistu. Joku ylempi voima on mut tänne tarkottanu, en varmaan ikinä saa tietää mikä merkitys mun elämällä on, sen tiedän että mä teen tästä elämästä itelleni merkityksellistä. Draivi on tänään hyvä.

Ihmisen pitää unelmoida ja haaveilla, koska ne kaikki haaveet on mahollista toteuttaa. Ne on mahollista toteuttaa sillä, että uskoo siihen mitä tekee. That's the first step. Kuka vaan meistä voi vallottaa maailman ja saada kaiken maan ja taivaan väliltä. Se riippuu siitä mitä on valmis antamaan itestään sen eteen. Mä oon tän veli-puhelun jälkeen valmis tekemään tänään pari asiaa mitkä oli huomisen to do -listalla, mutta miks ihminen jättää ne huomiselle kun tänäänkin on siihen mahollisuus. Aina on mahollisuus kääntää kelkka, aina on mahollisuus tehä vähän enemmän, aina on mahollisuus parempaan. Tärkeintä on että on tällä sekunnilla läsnä, nauttii elämästä ja tärkeintä: elää hetkessä, ei menneessä eikä tulevassa.

Life is good when you make it good.

Hellyyttä, huomiota ja huokauksia

Sinkkuus ja sinkkuna oleminen on täysin mun juttu tässä kohtaa elämää. Minä ja uskon että kaikki muutkin ihmiset kaipaa välillä huomiota toisilta ihmisiltä. Pienet kivat huomionosotukset ja positiiviset lausahdukset on elämän sokeri. Kivojen sanojen jälkeen on rinta ronttingilla ja naama kuin naantalin aurinko. Usein parisuhteessa näitä asioita tulee sanottua toiselle herkemmin ja päivittäiseen elämään kuuluu positiivisten asioiden lausahtelu. Toimivassa parisuhteessa se ainakin menee näin. Pienet kivat asiat tuo arkeen iloa. Kyllä sitä kaipaa itsekkin välillä hyviä kommenteja, se hyvän olon määrä on todella suuri jostain hyvinkin pienestä.

Hellyys ja läheisyys on toinen asia mikä usein sinkkuelämästä puuttuu. Itse tykkään halata ja uskonkin että vähintään 5 halausta päivässä antaa energiaa niin paljon, että päivän aikana koetut pienet vastoinkäymiset ei tunnu vastoinkäymisiltä. Jokaisesta Ihmisistä huokuu niin uskomaton energia ja halatessa ihmiset vaihtavat tätä energiaa toistensa kanssa. Hyvä energia ja positiiviset vibat mitkä halauksista saa, jakaa sitä energiaa mikä kuluu perus arjessa. Oonkin miettiny että oliskohan myynnissä sellasia postimyyntimiehiä jotka tulis kerran viikossa viettää leffaillan ja sais vaan olla jonkun kainalossa. Kun halikiintiö on täynnä niin vois näyttää herralle ovea. Elämä ei taida kuitenkaan ihan rullata näin.

Suomalainen ihminen ei ole se kaikista helpoin ihminen halailla, paijailla ja silittää. Suomalaiset on huomattavasti varautuneempia kuin monet muut. Monta halausta olen tehnyt ja fiilikset sen jälkeen on ollu AKWARD! Välillä tuntuu että astuu ihmisen omaan pikku kuplaan pelkällä halauksella, vaikka kysessää oliskin joku tuttu tai jopa kaveri. Ei kaikkia taida olla tehty halailemaan, vai onko se vaan niin vierasta?

Halauksista, hellyydestä ja huomionosotuksista, jotka tuntuvat välillä olevan suomalaisille niin kovin vaikeita, pääsen aiheeseen varautuneisuus. Eikö me kaikki voitais ottaa ihan vähän rennommin? Halata jos siltä tuntuu ja osata ottaa se vastaan? Kehua jos siltä tuntuu ja välillä puoliksi keksittykkin kehu on parempi kun ei mitään?! Varautuneisuus on tietyssä mielessä ihan hyvä asia, tarkkaile ja lähesty vasta sitten... Kuitenkin itse koen sen varautuneeksi ja suppeaksi, uskon että meillä jokaisella olisi enemmän annettavaa toisillemme, ja uskon täydestä sydämestä, että meillä olisi onnellisempi olla kun kaikki antaisivat vähän enemmän. Se kivimuuri minkä jokainen rakentaa oman minän ympärille on välillä hyvä laskea ja antaa ihmisille mahdollisuus lähestyä uudella tavalla. Me ollaan kaikki niin uniikkeja ihmisiä, että saadaan varmasti jokaisesta ihmisestä jotain uutta itsellemme ja päinvastoin.

Kehotankin nyt ihmisiä: halailkaa, keskustelkaa, kehukaa ja nauttikaa. Me ei olla täällä maapallolla niin kauaa, että kannattais vajota negatiivisuuden keskelle ja etenkään lähettää negatiivista energiaa kenellekkään muulle. PEACE AND LOVE!

Positiivisuusruiske kiitos

Positiivisuus-Negatiivisuus ja Optimisti-Pessimisti! ON SE KUMMAA KUN JENGII VAAN VITUTTAA! Voivottelu, valittelu ja vittuilu kuuluu varmasti monern suomalaisen elämään päivittäin. Huomasin tänään itessäni tätä piirrettä erityisen paljon... Kipee olen, jalka on rikki ja olin myöhässä... Kahdelle ensimmäiselle en voi yhtään mitään ja kitisemällä se ei ainakaan parane. Myöhässä oleminen on ihan oma typeryyttäni. Miksi sitten pitää avata suu ja sanoa ääneen: "Ei hitto kun on paska olo..." MONESTI VIELÄ! Hohhoijaa. Se on itseasiassa tarttuvatauti, koska en todellakaan oo ainoo ihminen tällä maapallolla jolla on huonoja hetkiä, mutta sen myös kuulee ihmisten suusta. "että on paska päivä..." -parantaako tän kertominen sen kertojan päivää? EI! Parantaako se sen kuuntelijan päivää? EI! Yksi lause voi vaikuttaa negatiivisesti ympärillä oleviin ihmisiin, miks sitten sitä pitää viljellä?

Ongelmista ja huolista ja murheista pitää puhua, mutta jos asia on loppupeleissä mitätön, niin miksi pitää pilata oma päivä voivottelulla. Jos itellä on huono päivä, miten me saataisiin se käännytettyä siihen että pystytään sanoa jostain toisesta ihmisestä positiivista? Hyvä tulee aina hyvän luokse, todennäköisesti jo se millainen ilme sun kamulla on kun kerrot sille, että sillä on kiva paita, niin parantaa jo sun päivää...Jaa hyviä ja positiivisia asioita niin ihan varmasti ne tulee takaisin sulle.

Nyt sitä positiivisuutta perseeseen!! On maailman parasta kuulla positiivista palautetta, on kivaa antaa positiivista palautetta, positiivisuus voi pelastaa päivän. Jonain päivänä mä opin tän positiivisuudentaidon kunnolla ja lupaan lähettää mahollisimman paljon hyvää tähän maailmaan. Hyvää pitää lähettää tähän maailmaan, muuten tää olis aika paska paikka elää, pitää uskoo että ihmisissä on hyvää ja antaa niille mahdollisuus - niinkuin mun yks ystävä, herra optimisti kerran sanoi.

Mun pikkuveikka, joka taitaa olla jo 22-vuotias on kyllä maailman tasapainosin optimisti myös. Yleensä veli on se joka näkee asioissa aina sitä hyvää ja kun mä oon jo hermoromahduksen partaalla tulee velin suusta sanat: "ei tää nyt niin vakavaa oo". Kiitos että joku on päättänyt että saan tollasen veljen. Se on tuntuu olevan niin balanssissa sen elämän suhteen, vaikka ulkoiset kuviot muuttuukin koko ajan. Voin melkein sanoa että veli on mun esikuva. Tollanen rauha, balanssi ja positiivisuus mikä siitä huokuu niin rauhottaa kun se vaan tulee huoneeseen. Monista ihmisistä mä oon sanonu ja etenkin ajatellu pahaa, mutta mun veli on yks niistä tyypeistä josta on vaikee keksii pahaa sanottavaa ihmisenä. Se on aika mahtityyppi. <3


"Life is 10 percent what you make it and 90 percent how you take it." -Irving Berlin

Poikaystävä, fuckbuddy vai yhen illan homma

Juominen, syöminen, nukkuminen ja seksi. Ihmisenperustarpeita. Ihminen kaipaa läheisyyttä, kosketusta ja seksiä. Naisena ja seksiä harrastavana sellaisena kerron nyt lujaan ääneen. KYLLÄ sitä alkaa naista panettamaan jos ei ole seksiä saanu yli pariin viikkoon. Tällä hetkellä sinkkuudesta nautin täysin sydämin, en parisuhdetta elämään tällä hetkellä kaipaa, mutta mistä sinkku saa tarvitsemansa hali hetken tai aivot pihalle panon? Toimiiko fuckbuddy suhteet koskaan kun niitä niin kovin hehkutetaan? Onko ainoa turvallinen tapa saada vaan sen mitä haluaa niin ottaa baarista joku Mikko tai Pekka? Miljoona kysymystä seksistä nousee mieleen. Oon ikänin aikana ehtinyt kokeilla noita kaikkia suhdemuotoja ja kaikki toimii aina hetken aikaa.. Kyllähän se olis kiva saada panosuhde mikä toimii, kuitenkin omia kokemuksia kun kattoo taaksepäin niin aika harva on hirveen montaa kuukautta kestäny.


Panosuhde antaa paljon, mutta usen se alkaa myös ottamaan paljon. Voiko 2 ihmistä harrastaa seksiä vaikka muutaman vuoden ilman että siihen syntyy mitään tunnepuolista kummaltakaan osapuolelta? Vai alkaako sama pano kyllästyttämään liian nopeesti? En oo ikinä kyllä kokenut panosuhdetta joka päättyis todella onnellisesti... Joko liian voimakkaat tai latistuneet fiilikset tulee usein tälläsen suhteen tielle. Panosuhde eimyöskään toimi jos ei oo muita panoja...

Yhen illan juttu. Lähe laivalle. Tai tietyntyylisiin baareihin. HUHHUH, tuntuu että baareissa ei oo enää mitään sivellisyyden rajoja. Kyllä sitä baareissa tulee 20-60-vuotiaita limasia häntäheikkejä vastaan, mutta löytyykö baarista sellasia ihan jees yhen illan juttuja? Loppupeleissä ollaan usein niin kännissä, että honmat ei ees rullaa. Aamulla ei hirvein usein oo voittajafiilis... Tottakai poikkeuksia tähänkin on ollut. Saako näistä kuitenkaan mitään hyvää irti?

Parisuhde. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Kotisohva, leffat, 10 extra kiloa, sosiaalisen elämän kärsiminen... Tällä hetkellä en nää että parisuhde on mun juttu. Mä arvostan omaa aikaani ekaa kertaa ikinä, yritän löytää hyvän balanssin itteni kanssa elämiseen, en todellakaan oo valmis mihinkään miehen alkuun tohon vierelle. Parisuhde herättää tällä hetkellä ahdistuksen tunteita, mutta uskon että joskus tulevaisuudessa oon enemmän kuin valmis viettää koti-iltoja toistensa perään. Parisuhteessa on aina seksiä tarjolla... vai onko? Tappaako parisuhde seksin ja himon? Mä en ainakaan koskaan halua luopua himosta mun seksikumppania kohtaan.

Sinkkunaisen vaikea elämä: how to get laid and have a small chance of the sex being actually good ? Enpä osaa vastata suoraan. En todella tiedä. Jos joku tietää vastauksen niin ihmeessä kertokaa se mulle! Itse henkisesti yksi rankimpia ihmissuhteita on ollut frinds with benefits meininki. Sitä kun jatkaa yli vuoden ja jää pahasti jumiin ihmiseen sekä seksiin niin on hirveen vaikee päästä yli. En ikinä nähny/nää tän ihmisen kanssa mitään yhteistä tulevaisuutta sen kummempaa kun ystävänä, mutta ei se helppoo oo ollu. Kuitenkin kun 1,5 vuotta on panemista plakkarissa sun hyvän ystävän kanssa niin kyllä siinä pää alkaa rakoilee kenellä tahansa. Henkisesti tää 1,5 vuotta on ollu maailman antosin mutta toisaalta kyllä se sisältäkin syö. Vaikeita tilanteita, koska kuitenkin oon mun seksielämään ollu tyytyväisempi kun ikinä.
 
Yhenillanjuttu, fuckbuddy, ystävä, poikaystävä... Mikä on oikeesti antosin ihmissuhde seksin osalta? En osaa vastata, mutta sen kyllä osaan kertoa että me kaikki halutaan sitä.

SEX, SEX, SEX!!

Blogin voima

Hurjan tapahtuma sarjan päätteeksi lähdin kirjottamaan blogia. Heräsin 9.10 sairaalasta hengissä, vaikka edellisenä iltana päätin etten elä huomenna. Haluan jakaa matkani kohti toivottavasti parempaa huomista.

Miten 23-vuotias nuori nainen voi ajaa elämänsä siihen pisteeseen, että herää sairaalasta ja ensimmäinen olo on: VITTU MÄ OLEN HENGISSÄ. Pettymys valtaa mielen, epäonnistuinko mä tässäkin. Moni ei tiedä miltä tuntuu kun on oikeesti, aikuisten oikeesti on päättänyt luovuttaa. En oo ikinä kokenut itseäni luovuttajaksi vaan ennemminkin taistelijaksi ja menestyneeksi ihmiseksi. Yksi ilta kuitenkin päätin luovuttaa kaiken suhteen: työ, lähimmäiset, opiskelu tai ylipäätään elämä ei ollut enää merkityksellistä. Voin kertoa täydestä sydämestäni, että elämä ei ole niin helppoa kuin moni saa sen näyttämään; ruusuilla tanssiminen on kaukana ja lasten tarinoissa kerrotut satulinnat ja prinssit ei oo kyllä todellisuudesta saanut ripaustakaan. Vituttaa että täällä ei saa puhua, ei osata puhua ja jos puhutaan niin kukaan ei kuuntele.

Itsemurha jo sanana saa kylmät väreet selkään, kyyneleet nousemaan silmiin ja jalat tärisemään. Kuka ihminen voisi tehdä lähimmäisilleen sen että ottaa ja lähtee? Minä, ihminen jota moni kuvailee iloisimmaksi ihmiseksi jonka tuntee. Yksi läheisimmistä ystävistäni sanoi, että luovuttaminen on helppoa, eläminen taas ei. Seison näiden sanojen takana täysin tällä hetkellä, taistelen päivittäin itteni kanssa etten vajoa pimeyteen. Yksi huono ajatus saa kaikki ne tunteet ja olot takasin mitkä kävin läpi päässäni sinä iltana kun lähtö oli lähellä. Yksi ajatus voi myrkyttää koko mielen.
 
9.10 oli keskiviikko aamu kun heräsin sairaalasta. Muutaman päivän olin hurjan sekaisin, en muista juuri mitään. Poliisit taisi pysäyttää mut kun porukka oli tehny ilmotuksen holtittomasta ajosta. 14.10 oli eka ilta yksin kotona, joten lauantaina päätin että vedän pään täyteen viinaa ja kaikki loput lääkkeet mitä kotoa löytyi. Mun onneksi mun koti oli tyhjennetty jo kaikista vahvoista lääkkeistä mitä sieltä löytyi. Sekasin kyllä olin, mutta sunnuntaina heräsin vaan huonoon ja heikkoon oloon. En oikeesti halunnu elää. Lokakuu 2013 oli mun elämäni hurjin ja kurjin kuukausi.

2 kuukautta tän kaiken jälkeen päätin alottaa kirjottaa omia fiiliksiä ylös. Toivon että tää on mulle se oikea keino jaksaa huomiseen. Fiilikset, tunteet ja mielihalut vaihtelee tunneittain vielä tänäänkin. Pää on niin hajalla ja sekasin. Keinolla millä hyvänsä oon nyt päättänyt löytää ne puuttuvat palaset elämääni. Psykologilla kävin tän tapahtuman jälkeen 3 kertaa, mutta en vaan usko kallonkutistajiin. Istuin siellä valkosella penkillä ja tuli huono olo. Valehtelin sille sedälle, enkä osannut puhua tarpeeksi. Muutamia hyviä juttuja se setä kerto, mutta ei mitään mitä en olisi jo valmiiksi tietänyt. Olet ahdistunut, NO SHIT, sen olin tajunnut jo aikasemminkin. Olo ei kuitenkaan oo parantunut tarpeeksi joten annan tälle mahdollisuuden.Toivon että mun tarina auttaa myös jotakuta muuta, koska mä oon päättänyt: mun elämä tulee olee parempi ja onnellisempi.

On aika löytää valoa tunnelin päähän.