Huonoina päivinä, huonoina hetkinä, hirveinä yöinä ja tuskasina minuutteina on kurjaa olla ihminen, tuntuu pahalta olla elossa, on luovuttaja fiilis. Luuseri. Paskiainen. Aikaansaamaton. Paholainen. Sellanen on se fiilis itestä ja elämästä. Mun elämässä on kuitenkin yksi ihminen joka pelastaa joka ainoa kerta tän tilanteen. Mun rakas kummilapsi. Soffe on vähän reilu 2-vuotias näpsäkkä pikkuneiti. "Tuu leikkiii muumipalapeliii" mun koko paska elämä katoaa ympäriltä, on aito ja iloinen olla. Yksi niin pieni ihmisen alku voi saada tuntemaan näin. Tyttö hyppii ja kiljuu kun näkee mut, halaa ja ottaa mukaan leikkiin. On kivaa olla jollekkin tärkeä ihminen.
Aito ilo, hymy ja viattomuus paistaa tästä päiväänsäteestä läpi. Miten me aikuiset ei osata nauttia elämän skideistä iloista noin paljoa? Se ilo joka täyttää sydämen onnella on aika mahtava tunne. Mä aion mennä huomenna ja kirkua koska sataa vettä tai tuulee tai että löysin kiven. Tää maailma on täynnä pieniä ja ihmeellisiä asioita, joihin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Tää maailma ja maailmankaikkeus on sen verran uskomaton paikka jo itsessään, että pitäis oppii arvostaa sitä enemmän.
"On nelivuotias, oppimaan innokas, sai nimen hauskimman Kaaaaa-poo...." -lastenlaulu sarjasta joka tempaa mukaansa. Kaapo soi usein päässä ja huomaan laulavanikin sitä yksinään jos pikkuneiti on sitä kattonut. Tulee hyvä mieli; siinä on tarttuva biitti ja iloinen sävel. Mä elän lapsuuttani uudestaan näiden hetkien kautta. Lapsi on aidosti onnellinen ja iloinen, on uskomatonta että mä saan jakaa sitä fiilistä mun kummitypykän kanssa. KIITOS ETTÄ SAAN ETUOIKEUDEN OLLA NOIN MAHTAVAN LAPSEN KUMMI!! <3
Taivas rajana
maanantai 30. joulukuuta 2013
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Suihinottoja vai seksiä
MUA ALKAA KETUTTAA! Kaikki te mies puoliset henkilöt voisitte kertoa mulle, että mitä te haluutte sängyssä? Onko tärkeintä vaan saada pilluu vai tarviiko siinä olla jotain muutakin? Ilman yhtään liikaa itsekehuja niin tiedän, että oon ihan semihyvä ottamaan suihin. Nyt on käyny kolahdus mun seksielämälle, alkaa olla fiilis että mussa ei oo mitään muuta kun hyvä suu!! Tää mun freinds with benefits suhde alkaa tuntua yhteltä suihinotolta. Mä voin myös rehellisesti kertoa että tykkään ottaa poskeen mutta siitäkin alkaa mennä hohto. Itelle ei tuu kovin viehättävä tai nätti fiilis, jes mulla on reikä ja tällä kertaa se on ollu mun suu.
Osaksi uskon tän petiongelman johtuvan siitä, että mä en ota tarpeeks ohjia omiin käsiini... Kuitenkin naisena koen sen maailman normaalimmaksi, että haluun joskus olla haluttu. Seksistä ei oo aina helppo puhuu, seksin aikana en usein halua puhua ja muutenkin se on semi intiimi asia meille kaikille... Mutta välillä haluun, että MUT otetaan haltuun eikä aina työnnetä munaa ekana suuhun, eiks sen pitäis olla sanomattakin selvää???!?!?!. Miten saada petipuuhat pysymään kivana, tasavertasena, himottavana ja jännittävänä? Ja samalla sen pitäis olla luonnollista. Mä en osaa selittää mutta usein kun tän kyseisen herran kanssa päästään sille levelille, niin se halu on uskomaton, mutta alkaa tuntua ettei se riitä... Missä vika? otanko liikaa suihin? teenkö sen liian hyvin? häviääkö seksistä hohto? tarviiko kaikki jotain piristystä makuuhuoneeseen? oonko huono pano? vai oliko viime kertanen sessio vaan huono? Taidan täällä tällä sekunnilla pillittää vaan ja ainoastaan siksi, että itellä ei jääni viimesetistä hyvä maku suuhun.
Tuntuu jo, että joku seksiasiantuntija vois kertoo mulle WHAT THE HELL TO DO? Seksi on mulle todella todella tärkeä osa elämää, se adrenaliini piikki minkä hyvästä seksistä saa on melkeen mahdoton kokea mitenkään muuten. Huh huh kun meinaa alkaa sukat pyörimään jalassa kun miettii HYVÄÄ SEKSIÄ!
Vääränlaisia aineita kokeilleena voin sanoo että se fiilis on melkeen verrattavissa. Seksi on koukuttavaa, mitä enemmän sä sitä saat sitä enemmän sä sitä haluat! Suklaasta luopuisin, seksistä en.
Murr joku vois kertoo miten seksi pidetään hyvänä?
Osaksi uskon tän petiongelman johtuvan siitä, että mä en ota tarpeeks ohjia omiin käsiini... Kuitenkin naisena koen sen maailman normaalimmaksi, että haluun joskus olla haluttu. Seksistä ei oo aina helppo puhuu, seksin aikana en usein halua puhua ja muutenkin se on semi intiimi asia meille kaikille... Mutta välillä haluun, että MUT otetaan haltuun eikä aina työnnetä munaa ekana suuhun, eiks sen pitäis olla sanomattakin selvää???!?!?!. Miten saada petipuuhat pysymään kivana, tasavertasena, himottavana ja jännittävänä? Ja samalla sen pitäis olla luonnollista. Mä en osaa selittää mutta usein kun tän kyseisen herran kanssa päästään sille levelille, niin se halu on uskomaton, mutta alkaa tuntua ettei se riitä... Missä vika? otanko liikaa suihin? teenkö sen liian hyvin? häviääkö seksistä hohto? tarviiko kaikki jotain piristystä makuuhuoneeseen? oonko huono pano? vai oliko viime kertanen sessio vaan huono? Taidan täällä tällä sekunnilla pillittää vaan ja ainoastaan siksi, että itellä ei jääni viimesetistä hyvä maku suuhun.
Tuntuu jo, että joku seksiasiantuntija vois kertoo mulle WHAT THE HELL TO DO? Seksi on mulle todella todella tärkeä osa elämää, se adrenaliini piikki minkä hyvästä seksistä saa on melkeen mahdoton kokea mitenkään muuten. Huh huh kun meinaa alkaa sukat pyörimään jalassa kun miettii HYVÄÄ SEKSIÄ!
Vääränlaisia aineita kokeilleena voin sanoo että se fiilis on melkeen verrattavissa. Seksi on koukuttavaa, mitä enemmän sä sitä saat sitä enemmän sä sitä haluat! Suklaasta luopuisin, seksistä en.
Murr joku vois kertoo miten seksi pidetään hyvänä?
lauantai 28. joulukuuta 2013
Hellyyttä, huomiota ja huokauksia
Sinkkuus ja sinkkuna oleminen on täysin mun juttu tässä kohtaa elämää. Minä ja uskon että kaikki muutkin ihmiset kaipaa välillä huomiota toisilta ihmisiltä. Pienet kivat huomionosotukset ja positiiviset lausahdukset on elämän sokeri. Kivojen sanojen jälkeen on rinta ronttingilla ja naama kuin naantalin aurinko. Usein parisuhteessa näitä asioita tulee sanottua toiselle herkemmin ja päivittäiseen elämään kuuluu positiivisten asioiden lausahtelu. Toimivassa parisuhteessa se ainakin menee näin. Pienet kivat asiat tuo arkeen iloa. Kyllä sitä kaipaa itsekkin välillä hyviä kommenteja, se hyvän olon määrä on todella suuri jostain hyvinkin pienestä.
Hellyys ja läheisyys on toinen asia mikä usein sinkkuelämästä puuttuu. Itse tykkään halata ja uskonkin että vähintään 5 halausta päivässä antaa energiaa niin paljon, että päivän aikana koetut pienet vastoinkäymiset ei tunnu vastoinkäymisiltä. Jokaisesta Ihmisistä huokuu niin uskomaton energia ja halatessa ihmiset vaihtavat tätä energiaa toistensa kanssa. Hyvä energia ja positiiviset vibat mitkä halauksista saa, jakaa sitä energiaa mikä kuluu perus arjessa. Oonkin miettiny että oliskohan myynnissä sellasia postimyyntimiehiä jotka tulis kerran viikossa viettää leffaillan ja sais vaan olla jonkun kainalossa. Kun halikiintiö on täynnä niin vois näyttää herralle ovea. Elämä ei taida kuitenkaan ihan rullata näin.
Suomalainen ihminen ei ole se kaikista helpoin ihminen halailla, paijailla ja silittää. Suomalaiset on huomattavasti varautuneempia kuin monet muut. Monta halausta olen tehnyt ja fiilikset sen jälkeen on ollu AKWARD! Välillä tuntuu että astuu ihmisen omaan pikku kuplaan pelkällä halauksella, vaikka kysessää oliskin joku tuttu tai jopa kaveri. Ei kaikkia taida olla tehty halailemaan, vai onko se vaan niin vierasta?
Halauksista, hellyydestä ja huomionosotuksista, jotka tuntuvat välillä olevan suomalaisille niin kovin vaikeita, pääsen aiheeseen varautuneisuus. Eikö me kaikki voitais ottaa ihan vähän rennommin? Halata jos siltä tuntuu ja osata ottaa se vastaan? Kehua jos siltä tuntuu ja välillä puoliksi keksittykkin kehu on parempi kun ei mitään?! Varautuneisuus on tietyssä mielessä ihan hyvä asia, tarkkaile ja lähesty vasta sitten... Kuitenkin itse koen sen varautuneeksi ja suppeaksi, uskon että meillä jokaisella olisi enemmän annettavaa toisillemme, ja uskon täydestä sydämestä, että meillä olisi onnellisempi olla kun kaikki antaisivat vähän enemmän. Se kivimuuri minkä jokainen rakentaa oman minän ympärille on välillä hyvä laskea ja antaa ihmisille mahdollisuus lähestyä uudella tavalla. Me ollaan kaikki niin uniikkeja ihmisiä, että saadaan varmasti jokaisesta ihmisestä jotain uutta itsellemme ja päinvastoin.
Kehotankin nyt ihmisiä: halailkaa, keskustelkaa, kehukaa ja nauttikaa. Me ei olla täällä maapallolla niin kauaa, että kannattais vajota negatiivisuuden keskelle ja etenkään lähettää negatiivista energiaa kenellekkään muulle. PEACE AND LOVE!
Hellyys ja läheisyys on toinen asia mikä usein sinkkuelämästä puuttuu. Itse tykkään halata ja uskonkin että vähintään 5 halausta päivässä antaa energiaa niin paljon, että päivän aikana koetut pienet vastoinkäymiset ei tunnu vastoinkäymisiltä. Jokaisesta Ihmisistä huokuu niin uskomaton energia ja halatessa ihmiset vaihtavat tätä energiaa toistensa kanssa. Hyvä energia ja positiiviset vibat mitkä halauksista saa, jakaa sitä energiaa mikä kuluu perus arjessa. Oonkin miettiny että oliskohan myynnissä sellasia postimyyntimiehiä jotka tulis kerran viikossa viettää leffaillan ja sais vaan olla jonkun kainalossa. Kun halikiintiö on täynnä niin vois näyttää herralle ovea. Elämä ei taida kuitenkaan ihan rullata näin.
Suomalainen ihminen ei ole se kaikista helpoin ihminen halailla, paijailla ja silittää. Suomalaiset on huomattavasti varautuneempia kuin monet muut. Monta halausta olen tehnyt ja fiilikset sen jälkeen on ollu AKWARD! Välillä tuntuu että astuu ihmisen omaan pikku kuplaan pelkällä halauksella, vaikka kysessää oliskin joku tuttu tai jopa kaveri. Ei kaikkia taida olla tehty halailemaan, vai onko se vaan niin vierasta?
Halauksista, hellyydestä ja huomionosotuksista, jotka tuntuvat välillä olevan suomalaisille niin kovin vaikeita, pääsen aiheeseen varautuneisuus. Eikö me kaikki voitais ottaa ihan vähän rennommin? Halata jos siltä tuntuu ja osata ottaa se vastaan? Kehua jos siltä tuntuu ja välillä puoliksi keksittykkin kehu on parempi kun ei mitään?! Varautuneisuus on tietyssä mielessä ihan hyvä asia, tarkkaile ja lähesty vasta sitten... Kuitenkin itse koen sen varautuneeksi ja suppeaksi, uskon että meillä jokaisella olisi enemmän annettavaa toisillemme, ja uskon täydestä sydämestä, että meillä olisi onnellisempi olla kun kaikki antaisivat vähän enemmän. Se kivimuuri minkä jokainen rakentaa oman minän ympärille on välillä hyvä laskea ja antaa ihmisille mahdollisuus lähestyä uudella tavalla. Me ollaan kaikki niin uniikkeja ihmisiä, että saadaan varmasti jokaisesta ihmisestä jotain uutta itsellemme ja päinvastoin.
Kehotankin nyt ihmisiä: halailkaa, keskustelkaa, kehukaa ja nauttikaa. Me ei olla täällä maapallolla niin kauaa, että kannattais vajota negatiivisuuden keskelle ja etenkään lähettää negatiivista energiaa kenellekkään muulle. PEACE AND LOVE!
perjantai 27. joulukuuta 2013
Tripping!
Trippailu, segistely, kuosittaminen... Ihminen kaipaa hetkeksi arjesta irti päästämistä. Säännöllisin väliajoin. Vai kaipaako? En tiiä onko se vaan minä ja mun kaverit, jotka loppujen lopuksi haluu välillä olla sekasin. Käykö kaikki baarissa vetämässä välillä ilolientä jotta pääsee minilomalle oman päänsä sisällä?
Tässä yksi päivä kokeilin höpöhöpöheinästä tehtyjä keksejä. Ne toimi jännästi, vähän muttei liikaa. Eilen tarjosin niitä mun kaverille. Ite olin sitä mieltä että ne ei toimi, mutta muutamaa tuntii myöhemmin saan kauhun sekasii viestejä ja puhelun mun frendiltä. TRIPPING! Meni tosi huonoks, frendiltä lähti taju ja näki tähtiä. Miten mahollista? On sitä nähny kun porukka menee budista huonoks, mutta mistä se sitten johtuu? Pilvi käy päähän, pää pitää olla kunnossa jos poltat!!! Pilvi ei todellakaan sovi jos on joku mielen päällä, saattaa mennä tosi huonoks. Ite muistan niitä huonoja hetkiä pään sisällä, mutta ei se kyllä ikinä oo menny tollaseks että taju lähtee kun on niin huono olla. Tääkin kaveri joka eilen testas näitä niin on mulle hyvä frendi, vähän pihalla omasta elämästä, ei löydä onnea ja omaa mestaa tältä maapallolta. Polttaa sillontällön, ja aina menee melkeen huonoks. Taas yksi tapaus lisää kenellä on henkisesti pahaolla... Eikö täällä oikeesti oo ketään joka vois auttaa? Tekeekö yhteiskunnan paineet meistä tälläsiä? Kaikkien pitäis miettii enemmän itteensä ja mitä jokainen henkilökotaisesti haluu tältä elämältä. Ei mitä yhteiskunta haluaa meidän tekevän eikä mitä joku muu haluu. Eilisen jälkeen ja kaiken muun kokemani sanon kyllä että pilvi ei sovi kenellekkään kellä ei oo pää kuosissa.
Miks sitten pitää vetää viinaa tai paukkuu tai muita päihteitä? On pelottavaa kattoo vierestä kun yks kerrallaan lähimmäisillä menee huonosti. Kuulee tarinoita mutsista joka vetää viinaa päivittäin kuus vuotiaan lapsensa edessä; kundista joka kuolee kun on tarpeeks sekasin ja yrittää potkasta ikkunaa rikki, reisivaltimo auki ja se oli siinä; frendistä joka sanoo että on niin paskaolla, että mikään ei oo kivaa; tytöstä jonka äiti taistelee syöpää vastaan; yks jääny nalkkiin kamaan.. Nää kaikki ihmiset voi huonosti, olisko niillä asiat paremmin jos ne löytäis jonkun kenelle puhua tai jos ne keksis parempia, uusia keinoja auttaa itteensä? jokaisella tulee vaikeempi kohta elämässä vastaan, meiän pitää vaan voittaa ne vastoinkäymiset, ei voi luovuttaa. Suomalainen tapa selvitä asioista on usein sekottaa pää. Alkoholilla useimmiten.
Itse on kokeillu sitä päätä saada sekasin viinalla, pilvellä ja muutamat kerrat tuli kokeiltua essoja, piiskaa, kokkelia, mämmiä, sieniä.... WHY? Piti päästä pois omasta ajatuskehästä, oli vaikee olla omissa ajatuksissaan. Oli pakko ettii keinoja millä pitää hauskaa, koska normaalista elämästä en osannu nauttia. Mikään näistä ei oo keino paeta todellisuutta, yleensä se huominen tulee vielä huonompana kun eilinen oli, jos ratkasu on sekoilla.
Pää pitää olla kunnossa jos vetää viinaa. Samoin paukkuu poltettaessa. Kovempia en suosittele kenellekkään. Essot ja pirit on niin hirveetä skeidaa että tulee pahaolo ajatuksestakin. Pitäkää porukka pää kasassa, järki edes kädessä ja elämä edessä!!
Tässä yksi päivä kokeilin höpöhöpöheinästä tehtyjä keksejä. Ne toimi jännästi, vähän muttei liikaa. Eilen tarjosin niitä mun kaverille. Ite olin sitä mieltä että ne ei toimi, mutta muutamaa tuntii myöhemmin saan kauhun sekasii viestejä ja puhelun mun frendiltä. TRIPPING! Meni tosi huonoks, frendiltä lähti taju ja näki tähtiä. Miten mahollista? On sitä nähny kun porukka menee budista huonoks, mutta mistä se sitten johtuu? Pilvi käy päähän, pää pitää olla kunnossa jos poltat!!! Pilvi ei todellakaan sovi jos on joku mielen päällä, saattaa mennä tosi huonoks. Ite muistan niitä huonoja hetkiä pään sisällä, mutta ei se kyllä ikinä oo menny tollaseks että taju lähtee kun on niin huono olla. Tääkin kaveri joka eilen testas näitä niin on mulle hyvä frendi, vähän pihalla omasta elämästä, ei löydä onnea ja omaa mestaa tältä maapallolta. Polttaa sillontällön, ja aina menee melkeen huonoks. Taas yksi tapaus lisää kenellä on henkisesti pahaolla... Eikö täällä oikeesti oo ketään joka vois auttaa? Tekeekö yhteiskunnan paineet meistä tälläsiä? Kaikkien pitäis miettii enemmän itteensä ja mitä jokainen henkilökotaisesti haluu tältä elämältä. Ei mitä yhteiskunta haluaa meidän tekevän eikä mitä joku muu haluu. Eilisen jälkeen ja kaiken muun kokemani sanon kyllä että pilvi ei sovi kenellekkään kellä ei oo pää kuosissa.
Miks sitten pitää vetää viinaa tai paukkuu tai muita päihteitä? On pelottavaa kattoo vierestä kun yks kerrallaan lähimmäisillä menee huonosti. Kuulee tarinoita mutsista joka vetää viinaa päivittäin kuus vuotiaan lapsensa edessä; kundista joka kuolee kun on tarpeeks sekasin ja yrittää potkasta ikkunaa rikki, reisivaltimo auki ja se oli siinä; frendistä joka sanoo että on niin paskaolla, että mikään ei oo kivaa; tytöstä jonka äiti taistelee syöpää vastaan; yks jääny nalkkiin kamaan.. Nää kaikki ihmiset voi huonosti, olisko niillä asiat paremmin jos ne löytäis jonkun kenelle puhua tai jos ne keksis parempia, uusia keinoja auttaa itteensä? jokaisella tulee vaikeempi kohta elämässä vastaan, meiän pitää vaan voittaa ne vastoinkäymiset, ei voi luovuttaa. Suomalainen tapa selvitä asioista on usein sekottaa pää. Alkoholilla useimmiten.
Itse on kokeillu sitä päätä saada sekasin viinalla, pilvellä ja muutamat kerrat tuli kokeiltua essoja, piiskaa, kokkelia, mämmiä, sieniä.... WHY? Piti päästä pois omasta ajatuskehästä, oli vaikee olla omissa ajatuksissaan. Oli pakko ettii keinoja millä pitää hauskaa, koska normaalista elämästä en osannu nauttia. Mikään näistä ei oo keino paeta todellisuutta, yleensä se huominen tulee vielä huonompana kun eilinen oli, jos ratkasu on sekoilla.
Pää pitää olla kunnossa jos vetää viinaa. Samoin paukkuu poltettaessa. Kovempia en suosittele kenellekkään. Essot ja pirit on niin hirveetä skeidaa että tulee pahaolo ajatuksestakin. Pitäkää porukka pää kasassa, järki edes kädessä ja elämä edessä!!
A-PU-A
Mikä siinä on kun yksin ei viihdy kauaa? Oon luonteeltani suht menevää sorttia, ja oon huomannu että yhessä paikassa on vaikee olla liian kauaa. Ei yksin, perheen tai kavereiden kanssa oo hyvä olla liian pitkää aikaa. 12 tuntia on aika maksimi, sit on pakko ottaa mun valkonen pikkukärry alle ja ajaa jonnekkin, nähä joku tai vaihtaa maisemaa. Mistä se johtuu? Onks tää normaalia?
Monesti kesken päivän mietin, että NYT! Tänään oon illlan yksin ja sit tuntia myöhemmin huomaan olevani matkalla jonnekkin. Ei oo helppoo. Yksinäisyys ei ees ehi vallata, mutta tarve päästä pois on hirmunen. Mistä näin painostava tunne tulee? Ihminen on kuitenkin laumaeläin, niin sosiaalisia suhteita tarvitaan, mutta näissä määrin se alkaa tuntuu jo pelottavalta. Tänään aion nauttii itteni seurasta, en kenenkään muun. Ruokaa, leffa, kynttilöitä ja kirja vois kuulostaa suht toimivalta combolta. Kokeilen ja annan tälle mahollisuuden.
Näin joulun jälkeen vois toi yksinoleminen onnistuukkin. 3 päivää sitä tuli mentyä jo vähän liikaakin. Mummit, mummut, vanhemmat, tädit, kummilapset, kummitädit, kavereiden kodin tuli joulun alla rundattua läpi ja nyt on raukee olla. Ihana joulu olikin, mutta kaipas jo eilen omaa seuraa. Kaikki lähimmäiset tuli nähtyä kertaheitolla ja kuulumiset vaihdettu ihan kaikkien tyyppien kanssa. Teki hyvää nähä sukua ja frendejä ajan kanssa. :)
Keskustelut, nauru frendin kanssa, uudet kokemukset ja ihan vaan läsnäolo on mun mielestä maailman huikeimpia juttuja. Se energian määrä minkä muista ihmisitä saa on uskomaton. Hyvä keskustelu tai vaan kiva hetki voi piristää monen monta päivää putkeen, joten on siinä perääkin miksi sitä hakeutuu koko ajan toisten seuraan. Tänään on aika olla yksin. Wish me luck!
Monesti kesken päivän mietin, että NYT! Tänään oon illlan yksin ja sit tuntia myöhemmin huomaan olevani matkalla jonnekkin. Ei oo helppoo. Yksinäisyys ei ees ehi vallata, mutta tarve päästä pois on hirmunen. Mistä näin painostava tunne tulee? Ihminen on kuitenkin laumaeläin, niin sosiaalisia suhteita tarvitaan, mutta näissä määrin se alkaa tuntuu jo pelottavalta. Tänään aion nauttii itteni seurasta, en kenenkään muun. Ruokaa, leffa, kynttilöitä ja kirja vois kuulostaa suht toimivalta combolta. Kokeilen ja annan tälle mahollisuuden.
Näin joulun jälkeen vois toi yksinoleminen onnistuukkin. 3 päivää sitä tuli mentyä jo vähän liikaakin. Mummit, mummut, vanhemmat, tädit, kummilapset, kummitädit, kavereiden kodin tuli joulun alla rundattua läpi ja nyt on raukee olla. Ihana joulu olikin, mutta kaipas jo eilen omaa seuraa. Kaikki lähimmäiset tuli nähtyä kertaheitolla ja kuulumiset vaihdettu ihan kaikkien tyyppien kanssa. Teki hyvää nähä sukua ja frendejä ajan kanssa. :)
Keskustelut, nauru frendin kanssa, uudet kokemukset ja ihan vaan läsnäolo on mun mielestä maailman huikeimpia juttuja. Se energian määrä minkä muista ihmisitä saa on uskomaton. Hyvä keskustelu tai vaan kiva hetki voi piristää monen monta päivää putkeen, joten on siinä perääkin miksi sitä hakeutuu koko ajan toisten seuraan. Tänään on aika olla yksin. Wish me luck!
maanantai 23. joulukuuta 2013
Joulun taikaa(ko?)
Ehtipä muutama päivä vierähtää että ehti koneen ääreen. HIRVEE HULINA. Mistä tää kaikki vaahtoominen tulee? Miljoona lahjaa, tupatentäydet ostoskeskukset, kiireiset ihmiset; nauttiiko tästä joku? Mä oon monta vuotta vihannut joulua. Niin kaupallista kamaa koko joulu. Tänä vuonna päätin, että keksin omia keinoja nauttia joulusta.
Joulu on kuitenkin monille hirmuisen tärkeä juhla, lähimmäiset kokoontuu yhteen ja viettää aikaa. Kenelläkään ei ole kiire enää jouluna. On aika hengähtää ja vaan olla. Päätin että mäkin nautin tästä joulusta vaikkei lunta oo tupruttanukkaan. Itse päätin että en aio lähteä kaupalliseen touhuun mukaan ja otin ratkaisuksi "tee-se-itse" -joulujahlat. Tein tyynyliinoja, piparkakku koristeita ja muuta pikkusälää. Tähän upposi tunteja! Vielä näin kello kolme yöllä on osa tekemättä, mutta en valita, on se sen arvosta!!
Toinen mistä oon oppinu tykkäämään enemmän ja enemmän niin on ruuanlaitto. Piparkakut, porkkanalaatikko, kylmäsavulohirullat ja luumukakku odottaa pöytään kantamista. On oikeesti kiva touhuta ja hänksätä, tehdä ja antaa jotain mistä kovin moni rakas on kiitollinen. Tekemisen ilo oli lahjoissa ja ruuissa mukana, vielä hienompaa on antamisen ilo. Se ilme kasvoilla huomenna kun kummityttö availee paketteja, kun äiti saa jotain itsetehtyä ja joulupöydässä on kaikki itse tekemää. Pääsen huomenna nauttimaan mun ikioman perheen seurasta.
Sinkkuna kuitenkin olis kivaa, että on jotain omaakin. Kaikilla perheillä on omat kuvionsa jouluna, ja sitä jotenkin jää aina vähän ulkoåpuoliseksi siinä niiden hulabaloossa. Mun frendi laitto tänä vuonna kasaan kavereiden joulun, mennään siis joulupäivänä kaveriporukalla istumaan iltaa. Kaikki tekee omannäköstä ruokaa, juodaan muutama glögi ja pelataan lautapelejä. Kuulostaa kovin simppeliltä, mutta huh hei että venaan jo sitäkin iltaa. Pääsen tänä jouluna viettämään KIIREETÖNTÄ aikaa kaikkien parhaitten kanssa.
Odotan huomista jouluaattoa kuin pikkulapsi. IHANAA!Kaikki jotka tänne eksytte niin haluun toivottaa ikimuistoista ja rauhallista joulua :)
Joulu on kuitenkin monille hirmuisen tärkeä juhla, lähimmäiset kokoontuu yhteen ja viettää aikaa. Kenelläkään ei ole kiire enää jouluna. On aika hengähtää ja vaan olla. Päätin että mäkin nautin tästä joulusta vaikkei lunta oo tupruttanukkaan. Itse päätin että en aio lähteä kaupalliseen touhuun mukaan ja otin ratkaisuksi "tee-se-itse" -joulujahlat. Tein tyynyliinoja, piparkakku koristeita ja muuta pikkusälää. Tähän upposi tunteja! Vielä näin kello kolme yöllä on osa tekemättä, mutta en valita, on se sen arvosta!!
Toinen mistä oon oppinu tykkäämään enemmän ja enemmän niin on ruuanlaitto. Piparkakut, porkkanalaatikko, kylmäsavulohirullat ja luumukakku odottaa pöytään kantamista. On oikeesti kiva touhuta ja hänksätä, tehdä ja antaa jotain mistä kovin moni rakas on kiitollinen. Tekemisen ilo oli lahjoissa ja ruuissa mukana, vielä hienompaa on antamisen ilo. Se ilme kasvoilla huomenna kun kummityttö availee paketteja, kun äiti saa jotain itsetehtyä ja joulupöydässä on kaikki itse tekemää. Pääsen huomenna nauttimaan mun ikioman perheen seurasta.
Sinkkuna kuitenkin olis kivaa, että on jotain omaakin. Kaikilla perheillä on omat kuvionsa jouluna, ja sitä jotenkin jää aina vähän ulkoåpuoliseksi siinä niiden hulabaloossa. Mun frendi laitto tänä vuonna kasaan kavereiden joulun, mennään siis joulupäivänä kaveriporukalla istumaan iltaa. Kaikki tekee omannäköstä ruokaa, juodaan muutama glögi ja pelataan lautapelejä. Kuulostaa kovin simppeliltä, mutta huh hei että venaan jo sitäkin iltaa. Pääsen tänä jouluna viettämään KIIREETÖNTÄ aikaa kaikkien parhaitten kanssa.
Odotan huomista jouluaattoa kuin pikkulapsi. IHANAA!Kaikki jotka tänne eksytte niin haluun toivottaa ikimuistoista ja rauhallista joulua :)
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Positiivisuusruiske kiitos
Positiivisuus-Negatiivisuus ja Optimisti-Pessimisti! ON SE KUMMAA KUN JENGII VAAN VITUTTAA! Voivottelu, valittelu ja vittuilu kuuluu varmasti monern suomalaisen elämään päivittäin. Huomasin tänään itessäni tätä piirrettä erityisen paljon... Kipee olen, jalka on rikki ja olin myöhässä... Kahdelle ensimmäiselle en voi yhtään mitään ja kitisemällä se ei ainakaan parane. Myöhässä oleminen on ihan oma typeryyttäni. Miksi sitten pitää avata suu ja sanoa ääneen: "Ei hitto kun on paska olo..." MONESTI VIELÄ! Hohhoijaa. Se on itseasiassa tarttuvatauti, koska en todellakaan oo ainoo ihminen tällä maapallolla jolla on huonoja hetkiä, mutta sen myös kuulee ihmisten suusta. "että on paska päivä..." -parantaako tän kertominen sen kertojan päivää? EI! Parantaako se sen kuuntelijan päivää? EI! Yksi lause voi vaikuttaa negatiivisesti ympärillä oleviin ihmisiin, miks sitten sitä pitää viljellä?
Ongelmista ja huolista ja murheista pitää puhua, mutta jos asia on loppupeleissä mitätön, niin miksi pitää pilata oma päivä voivottelulla. Jos itellä on huono päivä, miten me saataisiin se käännytettyä siihen että pystytään sanoa jostain toisesta ihmisestä positiivista? Hyvä tulee aina hyvän luokse, todennäköisesti jo se millainen ilme sun kamulla on kun kerrot sille, että sillä on kiva paita, niin parantaa jo sun päivää...Jaa hyviä ja positiivisia asioita niin ihan varmasti ne tulee takaisin sulle.
Nyt sitä positiivisuutta perseeseen!! On maailman parasta kuulla positiivista palautetta, on kivaa antaa positiivista palautetta, positiivisuus voi pelastaa päivän. Jonain päivänä mä opin tän positiivisuudentaidon kunnolla ja lupaan lähettää mahollisimman paljon hyvää tähän maailmaan. Hyvää pitää lähettää tähän maailmaan, muuten tää olis aika paska paikka elää, pitää uskoo että ihmisissä on hyvää ja antaa niille mahdollisuus - niinkuin mun yks ystävä, herra optimisti kerran sanoi.
Mun pikkuveikka, joka taitaa olla jo 22-vuotias on kyllä maailman tasapainosin optimisti myös. Yleensä veli on se joka näkee asioissa aina sitä hyvää ja kun mä oon jo hermoromahduksen partaalla tulee velin suusta sanat: "ei tää nyt niin vakavaa oo". Kiitos että joku on päättänyt että saan tollasen veljen. Se on tuntuu olevan niin balanssissa sen elämän suhteen, vaikka ulkoiset kuviot muuttuukin koko ajan. Voin melkein sanoa että veli on mun esikuva. Tollanen rauha, balanssi ja positiivisuus mikä siitä huokuu niin rauhottaa kun se vaan tulee huoneeseen. Monista ihmisistä mä oon sanonu ja etenkin ajatellu pahaa, mutta mun veli on yks niistä tyypeistä josta on vaikee keksii pahaa sanottavaa ihmisenä. Se on aika mahtityyppi. <3
"Life is 10 percent what you make it and 90 percent how you take it." -Irving Berlin
Ongelmista ja huolista ja murheista pitää puhua, mutta jos asia on loppupeleissä mitätön, niin miksi pitää pilata oma päivä voivottelulla. Jos itellä on huono päivä, miten me saataisiin se käännytettyä siihen että pystytään sanoa jostain toisesta ihmisestä positiivista? Hyvä tulee aina hyvän luokse, todennäköisesti jo se millainen ilme sun kamulla on kun kerrot sille, että sillä on kiva paita, niin parantaa jo sun päivää...Jaa hyviä ja positiivisia asioita niin ihan varmasti ne tulee takaisin sulle.
Nyt sitä positiivisuutta perseeseen!! On maailman parasta kuulla positiivista palautetta, on kivaa antaa positiivista palautetta, positiivisuus voi pelastaa päivän. Jonain päivänä mä opin tän positiivisuudentaidon kunnolla ja lupaan lähettää mahollisimman paljon hyvää tähän maailmaan. Hyvää pitää lähettää tähän maailmaan, muuten tää olis aika paska paikka elää, pitää uskoo että ihmisissä on hyvää ja antaa niille mahdollisuus - niinkuin mun yks ystävä, herra optimisti kerran sanoi.
Mun pikkuveikka, joka taitaa olla jo 22-vuotias on kyllä maailman tasapainosin optimisti myös. Yleensä veli on se joka näkee asioissa aina sitä hyvää ja kun mä oon jo hermoromahduksen partaalla tulee velin suusta sanat: "ei tää nyt niin vakavaa oo". Kiitos että joku on päättänyt että saan tollasen veljen. Se on tuntuu olevan niin balanssissa sen elämän suhteen, vaikka ulkoiset kuviot muuttuukin koko ajan. Voin melkein sanoa että veli on mun esikuva. Tollanen rauha, balanssi ja positiivisuus mikä siitä huokuu niin rauhottaa kun se vaan tulee huoneeseen. Monista ihmisistä mä oon sanonu ja etenkin ajatellu pahaa, mutta mun veli on yks niistä tyypeistä josta on vaikee keksii pahaa sanottavaa ihmisenä. Se on aika mahtityyppi. <3
"Life is 10 percent what you make it and 90 percent how you take it." -Irving Berlin
Hämärän peitossa
Ei se oo helppoo! Elämä nimittäin. Oon kirjottanut nyt paljon siitä kuinka oon löytänyt niitä hyvii juttuja elämään. Oon antanu paljon energiaa ja ajatusta oman elämän parantamiselle, mutta huh huh miten vaikeeta on välillä olla. Illat ja yöt voi olla hirveetä tuskaa, itkuisia ja tyynyyn huutamista. Kun kiljut ja huudat, kyyneleet valuu silmistä ja uskomaton pahaolo valtaa kropan on vaikee löytää niitä positiivisia juttuja. Demoni riehuu sisällä, sellanen olo on kun ahdistus valtaa. Puolihuomaamattomasti oon tässä olotilassa raapinut ihon rikki kerran jos toisenkin, joista jää arvet tähän vartaloon. Mikään kipu ei tunnu niin pahalta kun kipu sisällä. Viha ihmisiä ja itseään kohtaan voi ottaa vallan mielestä, kropasta ja koko ihmisen energiasta. HULLUTUNNE! Tiedän yhden 11-vuotiaan tytön joka viiltelee itseään, en käsitä miten näin pienellä ihmisellä voi olla niin paljon pahaa sisällä. Pelottaa ajatella mihin tyttö päätyy jos ei löydy keinoja auttaa ja pian. Tyttö on vielä tietyllä tasolla läheinen minulle, ja haluan auttaa... Haluaisin jakaa oman tarinani, mutta tälle tytölle olen lähes esikuva, joten miten suhtautua ja mitä tehdä?
Nää itkun sekaiset, hysteeriset illat on kuitenkin onneksi vähentyneet. Päätin vaan avata ajusta tänne siitä, että ei se tie ylös päin oo suora. Välillä tulee isoja notkahduksia siihen hyvää flowhun mikä on pikkuhiljaa löytynyt. Huonot hetket pelottaa, ajatus on myrkkyä ja yksinolo hirveetä tuskaa. Silloin ei oo hyvä olla yksin, mun pakokeino onkin ollut lähes aina saada lähimmäisiä ympärille. Nyt on ollut iltoja jollon oon päättäny, että nyt selviydyn tästä yksin. Kirjottaminen, musiikki, meditointi, venyttely, suihku, lenkki... Se, että löytää voiman karata pois oman pään sisältä vaatii mulla aika paljon. Voi mennä 10minuuttia tai 3 tuntia siihen että saa oman pään sisältä potkasun aikasek, potkun jonka avulla alkaa tekemään jotain minkä tietää parantavan omaa hyvinvointiaan. Sillon on voittaja fiilis, kun minä itse ja yksin minä pystyn tekemään omalle ololleni jotain. Pystyn hakemaan jotain positiivista hädän hetkellä.
Mistä pahat ajatukset saa juurensa? Onko olemassa yhtä syytä miksi tuntuu niin pahalta? Vaikeita kysymyksiä johon en ole löytänyt vastauksia. Sanon itsemurhaa tällä hetkellä avunhuudoksi, huudan apua mun omalta päältä. Huudan apua itseltäni. En mä voi jatkaa mun loppuelämää näin! MINÄ, MINÄ ja MINÄ voidaan vaan ja ainoastaan auttaa mua itteeni. Tottakai siihen tarvitaan sosiaalinen verkosto ja sisältö elämään antamaan tukea, mutta loppupeleissä kukaan muu ei voi ottaa koppia musta kun MINÄ, MINÄ ja MINÄ! Toitotan tätä ittelleni päivittäin. ON TERVETTÄ OLLA ITSEKÄS, ON TERVETTÄ RAKASTAA ITTEENSÄ, ON TERVETTÄ ANTAA ITTELLENSÄ MAHOLLISUUS ja ON TERVETTÄ NAUTTIA ITTENSÄ SEURASTA!
Nää itkun sekaiset, hysteeriset illat on kuitenkin onneksi vähentyneet. Päätin vaan avata ajusta tänne siitä, että ei se tie ylös päin oo suora. Välillä tulee isoja notkahduksia siihen hyvää flowhun mikä on pikkuhiljaa löytynyt. Huonot hetket pelottaa, ajatus on myrkkyä ja yksinolo hirveetä tuskaa. Silloin ei oo hyvä olla yksin, mun pakokeino onkin ollut lähes aina saada lähimmäisiä ympärille. Nyt on ollut iltoja jollon oon päättäny, että nyt selviydyn tästä yksin. Kirjottaminen, musiikki, meditointi, venyttely, suihku, lenkki... Se, että löytää voiman karata pois oman pään sisältä vaatii mulla aika paljon. Voi mennä 10minuuttia tai 3 tuntia siihen että saa oman pään sisältä potkasun aikasek, potkun jonka avulla alkaa tekemään jotain minkä tietää parantavan omaa hyvinvointiaan. Sillon on voittaja fiilis, kun minä itse ja yksin minä pystyn tekemään omalle ololleni jotain. Pystyn hakemaan jotain positiivista hädän hetkellä.
Mistä pahat ajatukset saa juurensa? Onko olemassa yhtä syytä miksi tuntuu niin pahalta? Vaikeita kysymyksiä johon en ole löytänyt vastauksia. Sanon itsemurhaa tällä hetkellä avunhuudoksi, huudan apua mun omalta päältä. Huudan apua itseltäni. En mä voi jatkaa mun loppuelämää näin! MINÄ, MINÄ ja MINÄ voidaan vaan ja ainoastaan auttaa mua itteeni. Tottakai siihen tarvitaan sosiaalinen verkosto ja sisältö elämään antamaan tukea, mutta loppupeleissä kukaan muu ei voi ottaa koppia musta kun MINÄ, MINÄ ja MINÄ! Toitotan tätä ittelleni päivittäin. ON TERVETTÄ OLLA ITSEKÄS, ON TERVETTÄ RAKASTAA ITTEENSÄ, ON TERVETTÄ ANTAA ITTELLENSÄ MAHOLLISUUS ja ON TERVETTÄ NAUTTIA ITTENSÄ SEURASTA!
maanantai 16. joulukuuta 2013
Poikaystävä, fuckbuddy vai yhen illan homma
Juominen, syöminen, nukkuminen ja seksi. Ihmisenperustarpeita. Ihminen kaipaa läheisyyttä, kosketusta ja seksiä. Naisena ja seksiä harrastavana sellaisena kerron nyt lujaan ääneen. KYLLÄ sitä alkaa naista panettamaan jos ei ole seksiä saanu yli pariin viikkoon. Tällä hetkellä sinkkuudesta nautin täysin sydämin, en parisuhdetta elämään tällä hetkellä kaipaa, mutta mistä sinkku saa tarvitsemansa hali hetken tai aivot pihalle panon? Toimiiko fuckbuddy suhteet koskaan kun niitä niin kovin hehkutetaan? Onko ainoa turvallinen tapa saada vaan sen mitä haluaa niin ottaa baarista joku Mikko tai Pekka? Miljoona kysymystä seksistä nousee mieleen. Oon ikänin aikana ehtinyt kokeilla noita kaikkia suhdemuotoja ja kaikki toimii aina hetken aikaa.. Kyllähän se olis kiva saada panosuhde mikä toimii, kuitenkin omia kokemuksia kun kattoo taaksepäin niin aika harva on hirveen montaa kuukautta kestäny.
Panosuhde antaa paljon, mutta usen se alkaa myös ottamaan paljon. Voiko 2 ihmistä harrastaa seksiä vaikka muutaman vuoden ilman että siihen syntyy mitään tunnepuolista kummaltakaan osapuolelta? Vai alkaako sama pano kyllästyttämään liian nopeesti? En oo ikinä kyllä kokenut panosuhdetta joka päättyis todella onnellisesti... Joko liian voimakkaat tai latistuneet fiilikset tulee usein tälläsen suhteen tielle. Panosuhde eimyöskään toimi jos ei oo muita panoja...
Yhen illan juttu. Lähe laivalle. Tai tietyntyylisiin baareihin. HUHHUH, tuntuu että baareissa ei oo enää mitään sivellisyyden rajoja. Kyllä sitä baareissa tulee 20-60-vuotiaita limasia häntäheikkejä vastaan, mutta löytyykö baarista sellasia ihan jees yhen illan juttuja? Loppupeleissä ollaan usein niin kännissä, että honmat ei ees rullaa. Aamulla ei hirvein usein oo voittajafiilis... Tottakai poikkeuksia tähänkin on ollut. Saako näistä kuitenkaan mitään hyvää irti?
Parisuhde. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Kotisohva, leffat, 10 extra kiloa, sosiaalisen elämän kärsiminen... Tällä hetkellä en nää että parisuhde on mun juttu. Mä arvostan omaa aikaani ekaa kertaa ikinä, yritän löytää hyvän balanssin itteni kanssa elämiseen, en todellakaan oo valmis mihinkään miehen alkuun tohon vierelle. Parisuhde herättää tällä hetkellä ahdistuksen tunteita, mutta uskon että joskus tulevaisuudessa oon enemmän kuin valmis viettää koti-iltoja toistensa perään. Parisuhteessa on aina seksiä tarjolla... vai onko? Tappaako parisuhde seksin ja himon? Mä en ainakaan koskaan halua luopua himosta mun seksikumppania kohtaan.
Sinkkunaisen vaikea elämä: how to get laid and have a small chance of the sex being actually good ? Enpä osaa vastata suoraan. En todella tiedä. Jos joku tietää vastauksen niin ihmeessä kertokaa se mulle! Itse henkisesti yksi rankimpia ihmissuhteita on ollut frinds with benefits meininki. Sitä kun jatkaa yli vuoden ja jää pahasti jumiin ihmiseen sekä seksiin niin on hirveen vaikee päästä yli. En ikinä nähny/nää tän ihmisen kanssa mitään yhteistä tulevaisuutta sen kummempaa kun ystävänä, mutta ei se helppoo oo ollu. Kuitenkin kun 1,5 vuotta on panemista plakkarissa sun hyvän ystävän kanssa niin kyllä siinä pää alkaa rakoilee kenellä tahansa. Henkisesti tää 1,5 vuotta on ollu maailman antosin mutta toisaalta kyllä se sisältäkin syö. Vaikeita tilanteita, koska kuitenkin oon mun seksielämään ollu tyytyväisempi kun ikinä.
Yhenillanjuttu, fuckbuddy, ystävä, poikaystävä... Mikä on oikeesti antosin ihmissuhde seksin osalta? En osaa vastata, mutta sen kyllä osaan kertoa että me kaikki halutaan sitä.
SEX, SEX, SEX!!
Panosuhde antaa paljon, mutta usen se alkaa myös ottamaan paljon. Voiko 2 ihmistä harrastaa seksiä vaikka muutaman vuoden ilman että siihen syntyy mitään tunnepuolista kummaltakaan osapuolelta? Vai alkaako sama pano kyllästyttämään liian nopeesti? En oo ikinä kyllä kokenut panosuhdetta joka päättyis todella onnellisesti... Joko liian voimakkaat tai latistuneet fiilikset tulee usein tälläsen suhteen tielle. Panosuhde eimyöskään toimi jos ei oo muita panoja...
Yhen illan juttu. Lähe laivalle. Tai tietyntyylisiin baareihin. HUHHUH, tuntuu että baareissa ei oo enää mitään sivellisyyden rajoja. Kyllä sitä baareissa tulee 20-60-vuotiaita limasia häntäheikkejä vastaan, mutta löytyykö baarista sellasia ihan jees yhen illan juttuja? Loppupeleissä ollaan usein niin kännissä, että honmat ei ees rullaa. Aamulla ei hirvein usein oo voittajafiilis... Tottakai poikkeuksia tähänkin on ollut. Saako näistä kuitenkaan mitään hyvää irti?
Parisuhde. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Kotisohva, leffat, 10 extra kiloa, sosiaalisen elämän kärsiminen... Tällä hetkellä en nää että parisuhde on mun juttu. Mä arvostan omaa aikaani ekaa kertaa ikinä, yritän löytää hyvän balanssin itteni kanssa elämiseen, en todellakaan oo valmis mihinkään miehen alkuun tohon vierelle. Parisuhde herättää tällä hetkellä ahdistuksen tunteita, mutta uskon että joskus tulevaisuudessa oon enemmän kuin valmis viettää koti-iltoja toistensa perään. Parisuhteessa on aina seksiä tarjolla... vai onko? Tappaako parisuhde seksin ja himon? Mä en ainakaan koskaan halua luopua himosta mun seksikumppania kohtaan.
Sinkkunaisen vaikea elämä: how to get laid and have a small chance of the sex being actually good ? Enpä osaa vastata suoraan. En todella tiedä. Jos joku tietää vastauksen niin ihmeessä kertokaa se mulle! Itse henkisesti yksi rankimpia ihmissuhteita on ollut frinds with benefits meininki. Sitä kun jatkaa yli vuoden ja jää pahasti jumiin ihmiseen sekä seksiin niin on hirveen vaikee päästä yli. En ikinä nähny/nää tän ihmisen kanssa mitään yhteistä tulevaisuutta sen kummempaa kun ystävänä, mutta ei se helppoo oo ollu. Kuitenkin kun 1,5 vuotta on panemista plakkarissa sun hyvän ystävän kanssa niin kyllä siinä pää alkaa rakoilee kenellä tahansa. Henkisesti tää 1,5 vuotta on ollu maailman antosin mutta toisaalta kyllä se sisältäkin syö. Vaikeita tilanteita, koska kuitenkin oon mun seksielämään ollu tyytyväisempi kun ikinä.
Yhenillanjuttu, fuckbuddy, ystävä, poikaystävä... Mikä on oikeesti antosin ihmissuhde seksin osalta? En osaa vastata, mutta sen kyllä osaan kertoa että me kaikki halutaan sitä.
SEX, SEX, SEX!!
perjantai 13. joulukuuta 2013
Kuningas alkoholi ja pilvikeisari
Suomalainen tapa juhlia ja pitää hauskaa on aina ollut vetämällä hirveät jurrit. Humala on olotila jolloin kaikki muu ympärillä oleva katoaa. Siiderii, bissee, jaluu, jekkuu, shottii... Kaikki kelepaa. Lokakuun alun jälkeen päätin että mulle tekee nyt hyvää olla ilman yhtään mitään. Päätin että en käy juhlimassa enää. Toissailtana kuitenkin laitoin kivat vaatteet päälle ja lähin viettämään pikkujouluja. HUH HEI, että tartti ystäviä ja huoletonta seuraa ympärille. Suomalaiseen sosiaaliseen kulttuuriin melkeenpä kuuluu viinin ja viinaglögin siemailut. Mulla oli oikeesti kivaa nähä sellasia frendejä ketä ei tuu nähtyä kovin usein. Kaikki hölötti kuulumisiaan, pelattiin pelejä, naurettiin ja baariin päädyttiin. Ainakin mä tartten välillä ton että pääsee tuulettumaan, parasta siinä on että saa viettää laatuaikaa kavereiden kanssa.
Alkoholilla on ollut liian iso rooli mun elämässä. Ikävuodesta 16-23, tää tyttö oli tavallinen näky yöelämässä. Oli se sitten keskiviikko, perjantai tai lauantai ilta, niin melkeenpä AINA mä olin mestoilla. Kaverit ja kaverin kaverit oletti jo että mä oon aina messissä. Bailaaminen on hauskaa, mutta kyllä sekin alkaa nakertaa sisältä kun turrutat stressiä ja ahdistusta bilettämiseen. Mä osasin pitää hauskaa ja kaikki tiesi sen. Alkoholilla on helppo saada pää sekaisin, alkot ja kaupat tursuavat erinäköisistä vaihtoehdoista. Tunti sen jälkeen kun oli viinaostoksilla käynyt niin oli hyvät nousu humalat päällä. Kohtuus kaikessa. Nykyään osaan onneks arvostaa kotia ja iltoja kun saa vaan olla :)
Paukkua tuli vuosi sitten syksyä poltettua jos jonkin verran. Sen avulla tajusin, että toi bilettäminen ei oo oikeesti hyvä juttu. Ainakaan tollasissa määrin, tottakai budipäissään se kotisohva, hyvä seura ja mukavat oltavat tuntuu miljoona kertaa paremmalta vaihtoehdolta kuin lähteä rilluttelemaan oikein olan takaa. Budi tuli mun elämään silloin ja se muutti mua. Monet frendit ei siitä niin digannu... Onkin ystävyyssuhteet muuttaneet muotoaan jo siinäå kohtaa, se on ahdistanut paljonkin. En ollu valmis luopumaan ihmisistä jotka ei mua hyväksyneet. Koin epäonnistumisen tunteen. Nyt jälkikäteen ymmärrän miks jengi ei jaksanu kattoo mua, mutta en kyllä kadu tätä elämänvaihetta elämässäni yhtään. Mun ajatusmaailma sai uutta perspektiiviä ja aloin ajattelemaan omaa elämääni eri kantilta. Vuos sitten oli kyllä hetkiä kun elämä oli vaikeeta... Ei energiatasapaino ollu ihan kohillaan, ja hommia jäi tekemättä.
Oli se sitten päihde mikä tahansa, niin ihminen haluu ja jopa kaipaakin välillä saada arjen pois päästä. Usein se tapahtuukin viinalla tai jollain muulla päihteellä. Mä voin sanoa suht paljon kokeneena, että en tuomitse ketään joka tekee näitä juttuja. Jos juot viinaa tai poltat paukkua niin älä tee sitä, jotta saisit paskat fiilikset katoomaan, ne kyllä tulee takaisin. Molemmilla keinoilla oon yrittänyt kadottaa mun muun elämän ja en onnistunut, ainoo minkä kadotin niin oli oman itteni. Tipuin vaan syvemmälle ja syvemmälle mun mustaan kuoppaan ja ylös kiipeeminen on nyt helvetin vaikeeta. Järki käteen päihteiden kanssa.
Peace.
.JPG)
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Money talks
Rahaa, massii, fygyy, jenei, fyrkkaa.... Sitä tässä yhteiskunnassa tarvitaan. Rikas tai köyhä, niin aina tuntuu että jengi haluu sitä lisää. Fakta on kuitenkin se, että tälläinen hyvinvointi valtio kun Suomi on niin täällä ei pärjää ilman rahaa. Rahalla on järjetön valta ihmisiin, ilman rahaa sulla ei ole mitään. Raha puhuu!! Rahalla saat kaiken mistä ikinä voit haaveillakkaan, rahattomana kuitenkin mietit miten saat ruokaa pöytään. Rahattoman stressitaso on usein hyvin paljon suurempi kuin sellaisen jolla tulot ovat hyvät. Raha ei tee onnelliseksi mutta helvetin paljon helpompaa se elämä on kun ei tarvitse jokaista euroa miettiä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä täällä huudan. Tyhmiä ratkaisuja on tullut rahan takia tehtyä... Opiskelen, kävin kahdessa työssä ja laitoin vielä pienyrityksen pystyyn, tuntui että aika ei riitä mihinkään. Väsymys painoi päivittäin. Rahat eivät riittäneet vuokraan, autoon ja muihin menoihin. Varmasti elämäntavoissakin oli vikaa, mutta velkakierre oli valmis. Kun hätä iski ja en tiennyt mistä repiä rahaa johonkin laskuun niin helpoimmalta ratkaisulta tuntui ottaa pikavippi. Pikavipin hyvä puoli oli se, että ei tarvinnut kenellekkään myöntää omaa paskaa massitilannetta kellekkään. Ei tarvinnut puhua. Pikavippiä ei ollut rahaa maksaa takaisin kuin ottamalla toinen pikavippi. Huh hei sitä ahdistusta mikä rahasta tuli... Myönnän pelanneeni korttini päin helkkaria, mutta missä kohdassa tein isoimman virheen? Siinä että tein liikaa töitä, jotta yritin elää? Opiskelut kärsi... Siinä että otin pikavipin? Se, että en etsinyt halvempaa asunto tarpeeksi aikasin? Se, että halusin tehdä jotain muutakin kuin istua kotona tai tehdä töitä? En oikeastaan osaa sanoa missä se isoin moka tuli...
Nykyään ihmiset metsästää kaupoissa saalistaan ruokapöytään, eikä välttämättä edes enää sieltä. Näppärästi kotisohvalta saa kauppakassilla kotiovelle sapuskat. Onko ihminen tehty tälläiseksi? Kaikki koneistetaan ja tehdään mahdollisimman helpoksi? Luovuus kärsii, mielestäni ihmisyys kärsii. Luovuus, ei ole pelkkää taidetta, luovuus on sitä että me kehitämme itseämme. Arki ei voi olla päivästä toiseen samanlaisia, meistä tulee yhteiskunnan kasviksia. Ei meitä olla tehty makaamaan sohvalla ja lähes ainoa virike on käydä töissä. Ei se tee meistä onnellisia, jokaisen ihmisen pitäisi kehitää itseään! Yöunet-työt-koti-yöunet on monelle sitä perus arkea, minulle se ei riitä. Tarvitsen sisältöä elämääni, että saan tehdä asioita mitkä tekee minusta onnellisen ja energisen ihmisen. Päätin että karsin jostakin, jotta saan olla ja tehdä semmosia juttuja jotka edesauttavat mun omaa hyvinvointia. Asunto vaihtoon, uusi harrastus, töiden karsiminen ja energian keskittäminen niihin asioihin mistä oikeasti nautin. Jäi paskaduuni arjesta pois, yhtäkkiä onkin ollut enemmän aikaa omalle bisnekselle ja asiakkaat on lisääntynyt. Aikaa jäänyt myös muulle elämälle ihan erilailla. Rahaa ei pöytään tule samallalailla, mutta lähitulevaisuudessa uskon että tulot ovat korkeammat kuin ikinä. Ihan vaan siksi että teen työkseni sellasta mistä nautin.
Konkreettisia asioita millä kehitän itseäni:
- Oman firman markkinointikikat
- Uusi harrastus
- Uudet kokemukset
- Ystävien ja perheen näkeminen
- Opiskelu
- Yhden uuden asian oppiminen päivittäin, nää voi olla hyvinkin pieniä juttuja
- Keskustelut
- Ja tärkeimpänä lokakuisen illan jälkeen, on omien fiiliksien analysointi, oman elämän remontti, uuden elämän luominen
- Ja uusimpana juttuna on tää blogi, tää antaa hirveesti voimaa, ja avaa monia lukkoja pään sisällä!!
Älkää antako rahan, ihmisten tai minkään tulla esteeksi omaan kehittämiseen! Luovuutta ihmiset! :)
.JPG)
Nykyään ihmiset metsästää kaupoissa saalistaan ruokapöytään, eikä välttämättä edes enää sieltä. Näppärästi kotisohvalta saa kauppakassilla kotiovelle sapuskat. Onko ihminen tehty tälläiseksi? Kaikki koneistetaan ja tehdään mahdollisimman helpoksi? Luovuus kärsii, mielestäni ihmisyys kärsii. Luovuus, ei ole pelkkää taidetta, luovuus on sitä että me kehitämme itseämme. Arki ei voi olla päivästä toiseen samanlaisia, meistä tulee yhteiskunnan kasviksia. Ei meitä olla tehty makaamaan sohvalla ja lähes ainoa virike on käydä töissä. Ei se tee meistä onnellisia, jokaisen ihmisen pitäisi kehitää itseään! Yöunet-työt-koti-yöunet on monelle sitä perus arkea, minulle se ei riitä. Tarvitsen sisältöä elämääni, että saan tehdä asioita mitkä tekee minusta onnellisen ja energisen ihmisen. Päätin että karsin jostakin, jotta saan olla ja tehdä semmosia juttuja jotka edesauttavat mun omaa hyvinvointia. Asunto vaihtoon, uusi harrastus, töiden karsiminen ja energian keskittäminen niihin asioihin mistä oikeasti nautin. Jäi paskaduuni arjesta pois, yhtäkkiä onkin ollut enemmän aikaa omalle bisnekselle ja asiakkaat on lisääntynyt. Aikaa jäänyt myös muulle elämälle ihan erilailla. Rahaa ei pöytään tule samallalailla, mutta lähitulevaisuudessa uskon että tulot ovat korkeammat kuin ikinä. Ihan vaan siksi että teen työkseni sellasta mistä nautin.
Konkreettisia asioita millä kehitän itseäni:
- Oman firman markkinointikikat
- Uusi harrastus
- Uudet kokemukset
- Ystävien ja perheen näkeminen
- Opiskelu
- Yhden uuden asian oppiminen päivittäin, nää voi olla hyvinkin pieniä juttuja
- Keskustelut
- Ja tärkeimpänä lokakuisen illan jälkeen, on omien fiiliksien analysointi, oman elämän remontti, uuden elämän luominen
- Ja uusimpana juttuna on tää blogi, tää antaa hirveesti voimaa, ja avaa monia lukkoja pään sisällä!!
Älkää antako rahan, ihmisten tai minkään tulla esteeksi omaan kehittämiseen! Luovuutta ihmiset! :)
.JPG)
tiistai 10. joulukuuta 2013
Katkeruus kalvaa
Uus päivä ja uudet kujeet. Menneisyys ja muistot menneisyydestä on asia joka tulee vaikuttamaan ihmiseen koko loppuiän. Mietin tässä itsekseni perheen ja lähimmäisten tärkeyttä oman minän kehittymiseen. Sosiaalinen verkosto on ihmisille elin tärkeä, me haemme tukea, lämpöä ja rakkautta ihmisiltä jotka ovat meille tärkeitä. Me haluamme viettää aikaa näiden ihmisten kanssa, luoda muistoja... Omat ihmissuhteet on isossa remontissa ja toivon jokaisella solullani, että saan nämä lähimmäissuhteet kuntoon. Muutamille tärkeimmille ihmisille olen pystynyt raottamaan itseäni ja sitä mikä sen, "aina iloisen ilopillerin", alla on. Porukka alkaa tutustua uudestaan tähän ihmiseen.
Häpeä ja katkeruus omasta lapsuudesta ja nuoruudesta kalvaa mieltä. Pitkään aikaan en kehdannut sanoa mitä vanhempani tekevät työksensä enkä halunnut niitä mukaan ikinä mihinkään koska häpesin niiden puolesta. Hävetti että ne ei ollut koulutettuja, yrittäjiä tai ylipäätään menestyneitä ihmisiä. En ollut tyytyväinen itseeni, ja tämä on heijastunut vanhempiini. Välillä samanlaisia viboja oli myös kavereiden kohdalla... En kehdannut taas vanhemmilleni kertoa että vietin aikaa jonkun ystäväni kanssa. Häpesin ystävääni. Ikuinen häpeä-valehtelu kierre oli valmis. En ollut mihinkään tyytyväinen. Nyt olen pyrkinyt siihen, että arvostan ystäviäni ja vanhempiani sen verran, että annan heidän olla sitä mitä ne on. Mistä voi muovautua ihmisille näin vääristinyt kuva ihmisistä? Ei me nyt missään nukkekodissa asuta, jossa kaikki on tietyssä muotissa. Pitäis antaa ihmisille tila olla sitä mitä ne on, ja olla vielä ylpee niiden erilaisuudesta ja omaperäsistä tavoista sekä eroavista ulkonäöistä.
Tähän päivään asti oon ollu katkera siitä miten mut on kasvatettu. Vitutti, että vanhemmat ei oo painostanut urheilee enemmän. Vitutti että meiän perhe ei puhu mistään, tämä on asia minkä olen pyrkinyt muuttamaan, enkä enää voivottelisi asiasta niin peljon. Sattui kun isä petti äitiä, mutta pahemmalta tuntui se, että äiti pystyi antamaan kaiken anteeksi. Vitutti, että ne on antanu meille vääränlaista ruokaa. Miks mun mutsi ei voi olla se rento, mutta kuitenkin niin fiksu ja filmaattinen. Halusin äidin, joka olisi itsevarma, menestyvä, kaverimainen, äitimäinen, nätti, ymmärtävä ja kaiken anteeksi antava. Halusin isän, joka olisi aina siinä kun olisi jotain mistä ei äitille voi puhua, opettaisi "miesten" juttuja että olisin vähän fiksumpi tyttö, lähtis urheilemaan mukaan, jeesais koulussa ja olis se isä, jonka kanssa viettää isä-tytär hetkiä usein. En kuitenkaan saanut tätä kaikkea.... En lähellekkään, mutta sen olen tajunnut että molemmilta oon saanu sen tärkeimmän 100% vilpittömän rakkauden. Sellasta vilpitöntä rakkautta ei saa kun omilta vanhemmiltaan. Meillä on aika arat ja varovaiset välit mun vanhempien kanssa edelleen, mutta yritän ja pyrin parempaan. Mun vanhemmat ansaitsee sen. Vaikka en sano sitä usein, en ehkä myönnäkkään sitä usein mutta rakastan mun vanhempia ihan hirmusen paljon.
Miten päästä eroon tästä häpeästä? katkeruudesta? En edes tiedä, mutta lupaan yrittää. Jokainen ihminen joka edelleen seisoo mun rinnalla ja on osa tätä tarinaa, tarinaa mun elämästä, niin ansaitsee mun täyden kunnioituksen ja ihailun. Kaiken sen jälkeen mitä oon tehnyt ja puhunut niin on usein olo, etten ansaitse näistä ketään lähelle. Ystävät ja perhe on sellasia asioita, että ne on mulle tosi tärkeitä, niin tärkeitä, että jossain kohassa keksin keinoja ettei ne varmasti katoo mun elämästä. Vääriä keinoja. En luottanut niiden vilpittömyyteen ja ihmisyyteen. Ei ihmiset oo sellasia kun mä oon ollu, loppulta aloin uskomaan että kaikki keksii, kehittää ja valehtelee niinkuin minä, ei tää elämä oikeesti oo yhtä kauniita ja rohkeita!! Yleensä ihmiset on lähellä siks että ne nauttii toistensa seurasta. That's it. MIKS SE ON NIIN VAIKEETA YMMÄRTÄÄ JA SISÄISTÄÄ? Laitan sanoja toisten ihmisten suuhun, mutta pahempaa on se että laitan ajatuksia toisten ihmisten päähän. Mä en todellakaan tiedä mitä ne ajattelee, niin miks helvetissä kuvittelen niin?
Nää on mulle henkilökohtasesti tosi vaikeita asioita päästää irti... Vuosien varrella nää tunteet ja ajtukset on jo juurtunut mieleen. Nyt päivä kerrallaan pyrin rakentamaan positiivista kehää itteni ympärille ja heijastaa sen mun lähimmäisiin.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Pohdintaa itsetunnosta
Suuri murheen kyynel onkin ollut elämässäni itsetunto. Kun sitä kattoo peiliin niin sieltä tuijottaa takaisin paha, ilkeä, manipuloiva, surullinen, läski ja yksinäinen ihminen. Niin monta negatiivista tunnetta ja sanaa ryöpsähtää mieleen kun katsoo omaa peilikuvaansa. Ei ihmisen kuuluisi näin tuntea, helppo se on sanoa että rakasta itseäsi, mutta kun mulle itserakkaus on vain sana mitä jengi hokee. Huono itsetunto on varmasti aluperin lähtöisin ulkoisista ominaisuuksista, en ole ikinä pitänyt siltä miltä näytän. Ala-asteella jo kadehdin tyttöjä jotka olivat saaneet "hyvät" geenit. Olen pienenä jo äitille tokaissut, että kiitos sulta sain tän vartalon ja iskältä huonon ihon ja ison alahuulen. Mulle huono iho käsitti sen että oli finni tai kaksi murrosiässä. Läskiksi koin itseni koska en ikinä ollut se hoikin lapsi. Näin/näen vain punaista ulkomuodostani, missä on kaikki positiivisuus?
Koin että en ole yhtä nätti tai hauska ihminen kuin kaikki ystäväni. En ymmärtänyt miksi ne viettivät aikaa tälläsen ihmisen kanssa. Kun tuli hetkiä että niille tuli menoa tai halusivat hengata jonkun muun ystävän kanssa koin järkyttävän tunteen, olin ulkopuolinen. Olin yksin ja kaikki vihasi mua. Nyt kun jälkikäteen mietin näitä tilanteita, niin siihen oli aina syy miksei kaverit mun kanssa olleet. Se syy ei ollut mussa. Vielä näin 24-vuotiaanakin tunnen näitä oloja; tuntuu, että mut jätetään yksin ja syynä on minä ja mun viat. Kuitenkin alan hahmottamaan näitä tilanteita ja pyrin olemaan järkevä. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Välillä tuntuukin, että olen kuin 5-vuotias ipana joka ei osaa olla yksin, ei halua olla yksin, eikä pysty olla yksin.
Tunteet yksinolosta, häpeästä ja riittämättömyydestä on ajanut monta ystävyyssuhdettani karille. Olen pääni sisällä keksinyt juttuja jotta minusta pidettäisiin enemmän. Olen kokenut niin järjettömiä riittämättömyyden tunteita, että pienet valkoiset valheet muuttuivat ajan myötä isoiksi valheiksi. Valheiksi jotka alkoivat vaikuttamaan lähimmäisteni elämään. Se että valehtelin tunteistani, jätin kertomatta kaiken mikä sisälläni myllersi ja keksin juttuja rahatilanteesta valeraskauteen alkoi tappamaan sisältä. Kukaan ei tiennyt millainen minä todella olen. En päästänyt ketään lähelleni, en kertonut miltä minusta oikeasti tuntuu, yritin miellyttää muita ja keinolla millä hyvänsä pyrin pitämään ihmiset lähelläni koska pelkäsin niiden menettämistä. Miten tälläinen ihminen voi saada aidon ihmissuhteen?
Kun kirjotan tätä ylös itsestäni, nousee mieleeni: HULLU. Monta kertaa olenkin tässä pohtinut että mikä voi ajaa ihmisen näin syvälle. Se valheiden ja puhumattomuuden tukahduttama ihminen päätti luovuttaa ja kuolla. Nyt on tavoitteenani aloittaa puhtaalta pöydältä, tuntuukin että tutustun ihmisiin uudestaan ja jokaista ihmissuhdetta rakennan nollasta.
Miksi nyt yhtäkkiä olen valmis puhumaan kaikesta? Voin sanoa, että helppo se on täällä blogia nimettömänä kirjoittaa... Yksi läheisimmistä ystävistäni sai yhtenä tammikuisena iltana jonkun lukon auki. Ennen tätä kuulin saman tyypin suusta sana: "puhu mulle", varmaan lähemmäs 100 kertaa. Kerroin hänelle valheeni, paljastin itseni, laskin sen vuosien verhon alas ja päätin olla itseni. Moni näistä asioista vielä liittyi häneen, olin mielestäni ollut hirviö häntä kohtaan. 2 minuutin raivon jälkeen, hän otti mut viereen ja sanoi että kaikki tulee järjestymään. Tie tulisi olemaan pitkä ja kivinen, mutta asiat tulee järjestymään. Hän vakuutti tätä mulle. Viikon verran olin piilossa maailmalta, asuin ystäväni luona ja en uskaltanut liikkua. Koko maailma olisi mua vastaan... Pakokauhu valtasi. Kerroin monille asioita joita en ollut ennen kertonut, mutta valheet jatkuivat. En pystynyt muuttamaan kelkkaa.. En saanut kitkettyä tuota vuosien saatossa jo tavaksi muodostunutta asiaa pois itsestäni. Itseinho ja viha lisääntyi, olen hullu ja hirviö.
Miellyttäjä, viha, häpeä ja sääli ovat kaikki sanoja jotka ovat joka osana jokapäiväistä elämää kun mietin itseäni. Itsetunto, omat arvot ja elämäntavat ovat nyt isossa remontissa ja joku päivä tulen olemaan sellainen ihminen kuin haluan.
Tässä on erittäin hyvä artikkeli itsetunnosta, sain voimaa sen lukaisusta...
http://www.hyvejohtajuus.fi/12429/hyva-itsetunto-on-lahja/
Koin että en ole yhtä nätti tai hauska ihminen kuin kaikki ystäväni. En ymmärtänyt miksi ne viettivät aikaa tälläsen ihmisen kanssa. Kun tuli hetkiä että niille tuli menoa tai halusivat hengata jonkun muun ystävän kanssa koin järkyttävän tunteen, olin ulkopuolinen. Olin yksin ja kaikki vihasi mua. Nyt kun jälkikäteen mietin näitä tilanteita, niin siihen oli aina syy miksei kaverit mun kanssa olleet. Se syy ei ollut mussa. Vielä näin 24-vuotiaanakin tunnen näitä oloja; tuntuu, että mut jätetään yksin ja syynä on minä ja mun viat. Kuitenkin alan hahmottamaan näitä tilanteita ja pyrin olemaan järkevä. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Välillä tuntuukin, että olen kuin 5-vuotias ipana joka ei osaa olla yksin, ei halua olla yksin, eikä pysty olla yksin.
Tunteet yksinolosta, häpeästä ja riittämättömyydestä on ajanut monta ystävyyssuhdettani karille. Olen pääni sisällä keksinyt juttuja jotta minusta pidettäisiin enemmän. Olen kokenut niin järjettömiä riittämättömyyden tunteita, että pienet valkoiset valheet muuttuivat ajan myötä isoiksi valheiksi. Valheiksi jotka alkoivat vaikuttamaan lähimmäisteni elämään. Se että valehtelin tunteistani, jätin kertomatta kaiken mikä sisälläni myllersi ja keksin juttuja rahatilanteesta valeraskauteen alkoi tappamaan sisältä. Kukaan ei tiennyt millainen minä todella olen. En päästänyt ketään lähelleni, en kertonut miltä minusta oikeasti tuntuu, yritin miellyttää muita ja keinolla millä hyvänsä pyrin pitämään ihmiset lähelläni koska pelkäsin niiden menettämistä. Miten tälläinen ihminen voi saada aidon ihmissuhteen?
Kun kirjotan tätä ylös itsestäni, nousee mieleeni: HULLU. Monta kertaa olenkin tässä pohtinut että mikä voi ajaa ihmisen näin syvälle. Se valheiden ja puhumattomuuden tukahduttama ihminen päätti luovuttaa ja kuolla. Nyt on tavoitteenani aloittaa puhtaalta pöydältä, tuntuukin että tutustun ihmisiin uudestaan ja jokaista ihmissuhdetta rakennan nollasta.
Miksi nyt yhtäkkiä olen valmis puhumaan kaikesta? Voin sanoa, että helppo se on täällä blogia nimettömänä kirjoittaa... Yksi läheisimmistä ystävistäni sai yhtenä tammikuisena iltana jonkun lukon auki. Ennen tätä kuulin saman tyypin suusta sana: "puhu mulle", varmaan lähemmäs 100 kertaa. Kerroin hänelle valheeni, paljastin itseni, laskin sen vuosien verhon alas ja päätin olla itseni. Moni näistä asioista vielä liittyi häneen, olin mielestäni ollut hirviö häntä kohtaan. 2 minuutin raivon jälkeen, hän otti mut viereen ja sanoi että kaikki tulee järjestymään. Tie tulisi olemaan pitkä ja kivinen, mutta asiat tulee järjestymään. Hän vakuutti tätä mulle. Viikon verran olin piilossa maailmalta, asuin ystäväni luona ja en uskaltanut liikkua. Koko maailma olisi mua vastaan... Pakokauhu valtasi. Kerroin monille asioita joita en ollut ennen kertonut, mutta valheet jatkuivat. En pystynyt muuttamaan kelkkaa.. En saanut kitkettyä tuota vuosien saatossa jo tavaksi muodostunutta asiaa pois itsestäni. Itseinho ja viha lisääntyi, olen hullu ja hirviö.
Miellyttäjä, viha, häpeä ja sääli ovat kaikki sanoja jotka ovat joka osana jokapäiväistä elämää kun mietin itseäni. Itsetunto, omat arvot ja elämäntavat ovat nyt isossa remontissa ja joku päivä tulen olemaan sellainen ihminen kuin haluan.
Tässä on erittäin hyvä artikkeli itsetunnosta, sain voimaa sen lukaisusta...
http://www.hyvejohtajuus.fi/12429/hyva-itsetunto-on-lahja/
Bloglovin
<a href="http://www.bloglovin.com/blog/11388933/?claim=dfvss273yzr">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>
No pain no gain
Pikkuhiljaa oon ihmisenä alottanut rakentamaan omaa elämää nollasta. Kuka mä oon? Kuka sieltä peilistä oikeesti kattoo ja toljottaa takasin. Aika rikkinäinen kuva itestä muodostuu. Tuntuu että oon muovautunut sellaseki ihmiseksi mitä muut olettaa musta, enkä oo sellanen mikä mä itse haluan olla. Yhteiskunnan, perheen ja lähimmäisten paineet on tuntunut vuosia jo siltä kuin betoniporsasta repisi takanaan. Annan muiden ihmisten vaikuttaa, enkä osaa sanoa EI. Tuo kaksi kirjainta sisältävä sana on henkilökohtaisesti minulle se kaikkein vaikein. En ole osannut sanoa EI työnteolle, ystäville tai perheelle. Omalla kustannuksella olen tehnyt asioita muiden puolesta ja muita varten. Pitäisi jo kenen vaan herätä kun kahvilla käynti tuntuu raskaalta, ja edelleen siellä istuessani en ole läsnä. Ajatukset harhailee ja on todella vaikea synnyttää yhtenäistä keskustelua... EI NÄIN!
Päätin että on aika saada jotain omaa, jotain mitä teen vain ja ainoastaan itseni takia. Ihan sama mitä muut ajattelee. Kilpaurheilin nuoruudessani 12-vuotta, ja aina urheilu on jollain tasolla ollut elämässäni. UUSI HARRASTUS! Siinä se on, kauan jo nyrkkeilystä kiinnostuneena päätin että nyt jos koskaan on sen aika. Kokeilutunnille mars. Siitä se idea sitten lähti, nyt 5 viikkoa treenattuani kickboxingia, sanon että paras ratkasu pitkiin aikoihin. Sinne kun menee niin koko muu maailma katoaa, hiki lentää ja lihaksiin sattuu. Jokaikinen aivosolu työskentelee vain ja ainoastaan sen eteen että miten kehitän lyönti tai potkutekniikkaani. Suru, itseinho, pelko ja viha on poissa, mä oon täällä vain ja ainoastaan itteni takia. Tunnin jälkeen on edelleen hurjan hyvä olla, voittajafiilis!
Pakko oli hypettää tätä tosi postiivista asiaa elämässäni. Pieniä iloja, niistä se arki lähtee kasaantumaan!
.jpg)
Päätin että on aika saada jotain omaa, jotain mitä teen vain ja ainoastaan itseni takia. Ihan sama mitä muut ajattelee. Kilpaurheilin nuoruudessani 12-vuotta, ja aina urheilu on jollain tasolla ollut elämässäni. UUSI HARRASTUS! Siinä se on, kauan jo nyrkkeilystä kiinnostuneena päätin että nyt jos koskaan on sen aika. Kokeilutunnille mars. Siitä se idea sitten lähti, nyt 5 viikkoa treenattuani kickboxingia, sanon että paras ratkasu pitkiin aikoihin. Sinne kun menee niin koko muu maailma katoaa, hiki lentää ja lihaksiin sattuu. Jokaikinen aivosolu työskentelee vain ja ainoastaan sen eteen että miten kehitän lyönti tai potkutekniikkaani. Suru, itseinho, pelko ja viha on poissa, mä oon täällä vain ja ainoastaan itteni takia. Tunnin jälkeen on edelleen hurjan hyvä olla, voittajafiilis!
Pakko oli hypettää tätä tosi postiivista asiaa elämässäni. Pieniä iloja, niistä se arki lähtee kasaantumaan!
.jpg)
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Blogin voima
Hurjan tapahtuma sarjan päätteeksi lähdin kirjottamaan blogia. Heräsin 9.10 sairaalasta hengissä, vaikka edellisenä iltana päätin etten elä huomenna. Haluan jakaa matkani kohti toivottavasti parempaa huomista.
Miten 23-vuotias nuori nainen voi ajaa elämänsä siihen pisteeseen, että herää sairaalasta ja ensimmäinen olo on: VITTU MÄ OLEN HENGISSÄ. Pettymys valtaa mielen, epäonnistuinko mä tässäkin. Moni ei tiedä miltä tuntuu kun on oikeesti, aikuisten oikeesti on päättänyt luovuttaa. En oo ikinä kokenut itseäni luovuttajaksi vaan ennemminkin taistelijaksi ja menestyneeksi ihmiseksi. Yksi ilta kuitenkin päätin luovuttaa kaiken suhteen: työ, lähimmäiset, opiskelu tai ylipäätään elämä ei ollut enää merkityksellistä. Voin kertoa täydestä sydämestäni, että elämä ei ole niin helppoa kuin moni saa sen näyttämään; ruusuilla tanssiminen on kaukana ja lasten tarinoissa kerrotut satulinnat ja prinssit ei oo kyllä todellisuudesta saanut ripaustakaan. Vituttaa että täällä ei saa puhua, ei osata puhua ja jos puhutaan niin kukaan ei kuuntele.
Itsemurha jo sanana saa kylmät väreet selkään, kyyneleet nousemaan silmiin ja jalat tärisemään. Kuka ihminen voisi tehdä lähimmäisilleen sen että ottaa ja lähtee? Minä, ihminen jota moni kuvailee iloisimmaksi ihmiseksi jonka tuntee. Yksi läheisimmistä ystävistäni sanoi, että luovuttaminen on helppoa, eläminen taas ei. Seison näiden sanojen takana täysin tällä hetkellä, taistelen päivittäin itteni kanssa etten vajoa pimeyteen. Yksi huono ajatus saa kaikki ne tunteet ja olot takasin mitkä kävin läpi päässäni sinä iltana kun lähtö oli lähellä. Yksi ajatus voi myrkyttää koko mielen.
9.10 oli keskiviikko aamu kun heräsin sairaalasta. Muutaman päivän olin hurjan sekaisin, en muista juuri mitään. Poliisit taisi pysäyttää mut kun porukka oli tehny ilmotuksen holtittomasta ajosta. 14.10 oli eka ilta yksin kotona, joten lauantaina päätin että vedän pään täyteen viinaa ja kaikki loput lääkkeet mitä kotoa löytyi. Mun onneksi mun koti oli tyhjennetty jo kaikista vahvoista lääkkeistä mitä sieltä löytyi. Sekasin kyllä olin, mutta sunnuntaina heräsin vaan huonoon ja heikkoon oloon. En oikeesti halunnu elää. Lokakuu 2013 oli mun elämäni hurjin ja kurjin kuukausi.
2 kuukautta tän kaiken jälkeen päätin alottaa kirjottaa omia fiiliksiä ylös. Toivon että tää on mulle se oikea keino jaksaa huomiseen. Fiilikset, tunteet ja mielihalut vaihtelee tunneittain vielä tänäänkin. Pää on niin hajalla ja sekasin. Keinolla millä hyvänsä oon nyt päättänyt löytää ne puuttuvat palaset elämääni. Psykologilla kävin tän tapahtuman jälkeen 3 kertaa, mutta en vaan usko kallonkutistajiin. Istuin siellä valkosella penkillä ja tuli huono olo. Valehtelin sille sedälle, enkä osannut puhua tarpeeksi. Muutamia hyviä juttuja se setä kerto, mutta ei mitään mitä en olisi jo valmiiksi tietänyt. Olet ahdistunut, NO SHIT, sen olin tajunnut jo aikasemminkin. Olo ei kuitenkaan oo parantunut tarpeeksi joten annan tälle mahdollisuuden.Toivon että mun tarina auttaa myös jotakuta muuta, koska mä oon päättänyt: mun elämä tulee olee parempi ja onnellisempi.
On aika löytää valoa tunnelin päähän.
Miten 23-vuotias nuori nainen voi ajaa elämänsä siihen pisteeseen, että herää sairaalasta ja ensimmäinen olo on: VITTU MÄ OLEN HENGISSÄ. Pettymys valtaa mielen, epäonnistuinko mä tässäkin. Moni ei tiedä miltä tuntuu kun on oikeesti, aikuisten oikeesti on päättänyt luovuttaa. En oo ikinä kokenut itseäni luovuttajaksi vaan ennemminkin taistelijaksi ja menestyneeksi ihmiseksi. Yksi ilta kuitenkin päätin luovuttaa kaiken suhteen: työ, lähimmäiset, opiskelu tai ylipäätään elämä ei ollut enää merkityksellistä. Voin kertoa täydestä sydämestäni, että elämä ei ole niin helppoa kuin moni saa sen näyttämään; ruusuilla tanssiminen on kaukana ja lasten tarinoissa kerrotut satulinnat ja prinssit ei oo kyllä todellisuudesta saanut ripaustakaan. Vituttaa että täällä ei saa puhua, ei osata puhua ja jos puhutaan niin kukaan ei kuuntele.
Itsemurha jo sanana saa kylmät väreet selkään, kyyneleet nousemaan silmiin ja jalat tärisemään. Kuka ihminen voisi tehdä lähimmäisilleen sen että ottaa ja lähtee? Minä, ihminen jota moni kuvailee iloisimmaksi ihmiseksi jonka tuntee. Yksi läheisimmistä ystävistäni sanoi, että luovuttaminen on helppoa, eläminen taas ei. Seison näiden sanojen takana täysin tällä hetkellä, taistelen päivittäin itteni kanssa etten vajoa pimeyteen. Yksi huono ajatus saa kaikki ne tunteet ja olot takasin mitkä kävin läpi päässäni sinä iltana kun lähtö oli lähellä. Yksi ajatus voi myrkyttää koko mielen.
9.10 oli keskiviikko aamu kun heräsin sairaalasta. Muutaman päivän olin hurjan sekaisin, en muista juuri mitään. Poliisit taisi pysäyttää mut kun porukka oli tehny ilmotuksen holtittomasta ajosta. 14.10 oli eka ilta yksin kotona, joten lauantaina päätin että vedän pään täyteen viinaa ja kaikki loput lääkkeet mitä kotoa löytyi. Mun onneksi mun koti oli tyhjennetty jo kaikista vahvoista lääkkeistä mitä sieltä löytyi. Sekasin kyllä olin, mutta sunnuntaina heräsin vaan huonoon ja heikkoon oloon. En oikeesti halunnu elää. Lokakuu 2013 oli mun elämäni hurjin ja kurjin kuukausi.
2 kuukautta tän kaiken jälkeen päätin alottaa kirjottaa omia fiiliksiä ylös. Toivon että tää on mulle se oikea keino jaksaa huomiseen. Fiilikset, tunteet ja mielihalut vaihtelee tunneittain vielä tänäänkin. Pää on niin hajalla ja sekasin. Keinolla millä hyvänsä oon nyt päättänyt löytää ne puuttuvat palaset elämääni. Psykologilla kävin tän tapahtuman jälkeen 3 kertaa, mutta en vaan usko kallonkutistajiin. Istuin siellä valkosella penkillä ja tuli huono olo. Valehtelin sille sedälle, enkä osannut puhua tarpeeksi. Muutamia hyviä juttuja se setä kerto, mutta ei mitään mitä en olisi jo valmiiksi tietänyt. Olet ahdistunut, NO SHIT, sen olin tajunnut jo aikasemminkin. Olo ei kuitenkaan oo parantunut tarpeeksi joten annan tälle mahdollisuuden.Toivon että mun tarina auttaa myös jotakuta muuta, koska mä oon päättänyt: mun elämä tulee olee parempi ja onnellisempi.
On aika löytää valoa tunnelin päähän.
Tilaa:
Kommentit (Atom)